• Tuomo Lammi ja Lauri Joensuu seurasivat, kun Jukka Peltokangas kokeili maastopyörää.

Kesänavausmarkkinoilla korostuvat vihreät arvot

KAUPAN kehittämisryhmä järjestää 16.-18. toukokuuta perinteiset Kesänavausmarkkinat jäsenliikkeissään. Tempaukseen osallistuu noin 30 kaupan alan yritystä.

–Yhteismarkkinointitapahtumat saavat väen liikkeelle, mikä näkyy jo sisääntulotien varressa tavallista vilkkaampana liikenteenä ja täydempinä parkkipaikkoina, kertoi kehittämisryhmän jäsen Lauri Joensuu.

TUOMO Lammi Järviseudun Varaosasta näkee robottileikkurin valinnan ekotekona.

–Sen lisäksi, ettei robottileikkuri saastuta, se on myös edullisempi. Kesän aikana leikkurin lataaminen vie sähköä noin 30 eurolla 3 000 neliön tontilla. Bensiinikäyttöinen kone vie viisi euroa per kerta ja nurmikko ajetaan ehkä 30 kertaa kesän aikana. Samalla, kun ulkoistaa leikkuun ja vapaa-aikaa jää muuhun, nurmikko pysyy myös paremmassa kunnossa.

Jo 80 prosenttia Varaosassa myytävistä ruohonleikkureista on robottileikkureita.

HUHTIKUUN lämpöaalto starttasi puutarha-, rakentelu- ja remonttityöt vauhdilla käyntiin, totesi Jukka Peltokangas Saarenpää Oy:stä.

–Lumentulo vähän rauhoitti tilannetta, mutta nyt mennään taas lujaa. Ihmiset odottavat kesää, rakentelevat ja laittavat paikkoja kuntoon. Meillä on markkinointitempauksessa teemana puutarha: nurmikon leikkuuseen on kaikkea roboteista päältä ajettaviin ja viimeistelyleikkureihin sekä moottorisahoihin, terassien rakentamiseen ja koneiden huoltoon.

Akkujen kehittyminen on aiheuttanut sen, että nykyisin lähes kaikki työkalut ostetaan roikattomina.

–Sirkkelitkin myydään akkukäyttöisinä.

Akkujen kehittyminen näkyy myös sähköpolkupyörien suosiossa: niiden kauppa käy poikkeuksellisen kiivaana.

–Euroopassa niiden myynti kasvaa niin, että ei meinata saada tavaraa samaan tahtiin. Komponenttien saatavuus on heikkoa tällä hetkellä, kertoi Joensuu.

–Sähköpyöriä ostavat työmatkapyöräilijöiden lisäksi niin mopopojat kuin ikäihmisetkin. Aivan halvimpien sijaan myydään paljon keskihintaista, noin 2 500 euron pyörää, ihmiset haluavat satsata laatuun.

Pyörät ovatkin Kesportin suurin teema markkinaviikonloppuna. Myös kesäurheiluvälineitä ja vaatetta myydään näinä viikkoina paljon.

Jaa juttu: