Linnan juhlien ilmastoantia

Ilmaston kasvihuonepäästöjen vähentämisestä puhutaan meillä ja muualla.

Muutaman vuoden takainen Pariisin globaali ilmastokokous loi puitteet, minkä mukaan maailmassa tulisi edetä. Äskettäin Puolan Katowicessa pidetty tavallaan Pariisi kakkosen miitingin piti jatkaa Pariisin hyviä tavoitteita. Mutta siitä taisi tulla lähes lässähtänyt pannukakku.

Yksinkertaisesti siitä syystä, että Puola itse on maailman suurimpia kivihiilen tuottajia. Tietyillä alueilla hiilen louhiminen maan uumenista tarjoaa työtä jopa sadalletuhannelle ihmiselle.

Linnan juhlissa presidenttiparin pääteemana oli myös huoli ympäristön tilasta. Tämä oli huomioitu monin eri muodoin. Fossiiliset polttoaineet, etenkin kivihiili, jolla tuotetaan lämpöä sekä sähköä, tuntui olevan yhteinen kirosana. Jokainen haastateltava hehkutti auvoisesti uusiutuvien energiamuotojen puolesta.

Puuperäiset polttoaineet, ne metsien roska-aineet, joita ei voi hyödyntää varsinaisessa teollisuudessa, voisivat korvata kivihiilen. Myös tuulivoima, aurinkosähkö kuin maalämpökin tuotiin esiin. Eräs haastateltu kertoi lukeneensa jostain alan lehdestä miten jo nyt ollaan kehittämässä systeemiä miten meren aaltoja voidaan valjastaa sähköntuotantoon.

Kaikkinensa nämä olivat hyviä ideoita Presidentinlinnassa juhlivien vieraiden suusta.

Valitettavasti arki on tänään vielä aika karua. Hyppään tässä nyt valtion pääomisteiseen Fortum-energiayhtiöön, joka on myös monen piensijoittajan suosikkiyhtiö. Se osti monen kiemuran kautta viime kesänä saksalaisesta Uniper-energiayhtiöstä 47 prosentin osuuden. Eli lähes puolet suuresta jätistä. Liikevaihto ja taseet liikkuvat näissä yhtiöissä aivan eri kasteissa.

Vaikka Fortumin tunkeutuminen Euroopan ytimeen tuntuu tietysti mukavalta, mutta mitä meidän koti-Fortum saikaan tässä kaupassa: Se on mukana yhtiössä, joka kaasulaitoksen lisäksi tuottaa energiaa pääosin hiilivoimaloilla Saksan lisäksi Ranskassa, Britanniassa ja Hollannissa. Kuriositeettimainen tilanne on Ranskassa ja Hollannissa, missä hiilivoimalat on päätetty sulkea jo vuonna 2021. Kaiken lisäksi Rotterdamissa väitetään olevan maailman modernein kivihiilivoimala. Hollannin hallitus on kuitenkin tehnyt päätöksen, että kivihiilen käyttö koko maassa pyritään lopettamaan vuoteen 2030 mennessä.

Että tällaisia ilmansaastuttajia Fortum sai kesäkuussa tekemällään Uniper-kaupalla, vaikka itse se on täällä kotimaassa profiloitunut puhtaan ja ekologisen energian tuottajaksi. Hintalappukin oli tälle kaupalla pyöreät viisi miljardia euroa.

Jaa juttu: