Kunnon keskustelu laittaa veren kiertämään

Nuorisotalolla parannetaan maailmaa joka aamu kahvikupin äärellä.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Välillä desibelit nousevat, kun lähes kaikki innostuvat puhumaan yhteen ääneen.

Kerho pitää vain muutaman ”vapaapäivän” vuoden aikana.

–Porukka tulee tänne joka aamu niin kuin töihin, naurahtaa Risto Järvenpää.

Keskustelun aiheita riittää kohdusta hautaan ja Vimpelin asioista Saharan metsittämiseen.

–Keskiviikkona puhuttiin uskonnoista ja torstaina oltiin sodassa. Yhtään miestä ei kaatunut. Tiistaina puhuttiin Toivolan tornisaunasta.

–Mitä on edellispäivänä tapahtunut, siitä jutellaan, toteaa Matti Rinta-aho.

Vaalien läheneminen saa vettä myllyyn entisestään.

–Kaikki ollaan eri puolueista, joku lohkaisee.

–Kun kevät tulee, aletaan puhua enemmän naisista, heittää Salo.

–Mutta kyllä nuo pojat puhuu kuutioistakin, kaksi viikkoa väännettiin siitä, kuinka monta puuta mene kuutioon, porukan 92-vuotias seniori Lauri Metsälä kertoo.

VIISASTEN KERHOSSA on mukana ainakin neljää eri uskontokuntaa edustavia. Ammateistakin on edustettuna rautakourista lääkäreihin, maanviljelijöistä kauppiaisiin ja kalastajiin.

–Saa täällä valehdellakin, hymyssä suin. Käsivarren mittainen kala on seuraavana päivänä puolta pidempi, Rauno Toivola naurahtaa.

–Tunnemme toisemme niin hyvin, että voi ryökäleen tomppeliksikin sanoa, ja silti sovussa erotaan. Tänne valikoituukin ihmisiä, jotka kärsivät sen tyyppistä ilottelua ja puhumista.

–Välillä menee niin pitkälle, että ei sanoja säästellä, ja joskus joku lyö nurkkia pöytään. Mutta se on semmoinen juttu, että jos suututatte minut, jäätte ilman kahvia, kuittaa joka aamu seitsemän maissa kahvinkeittoon saapuva Olli Valtola.

ALKUNSA Viisasten kerho sai kymmenisen vuotta sitten, kun Niemen Ville, Järviahon Lassi ja Metsälän Lauri kokoontuivat aamuisin Ärrän kulmalle keskustelemaan.

–Kun syksy rupesi tulemaan ja alkoi tulla kylmä, Lassi ja Lauri menivät kunnantalolle kysymään, voisiko kahvit juoda Nuorisotalolla.

–Minuutti tai kaksi, niin poikiille tuli avaimet käteen, ja sanottiin, että pitäkää talosta huoli, kertoo Toivola.

–Siitä se homma lähti paisumaan. Parhaimmillaan kävijöitä on ollut liki 20, Valtola muistelee.

Yhdeksän vakiojäsentä on nukkunut vuosien varrella pois. Tyhjälle paikalle sytytetään kynttilä palamaan ja pidetään pieni hiljainen hetki.

PORUKKA estää mökkiytymistä tehokkaasti.  

–Tässä on monta yksinäistäkin, lähes puolet leskiä. Tämä on heille henkireikä, Valtola kertoo.

–Kerta kaikkiaan, jos en tänne aamulla saisi tulla, tunnin, puolitoista olla… Riidelläkin. Sitten saakin lukea kotona sanomalehden ja päivä onkin jo pelastettu, Toivola tiivistää. 

Toisinaan paikalle saadaan kunnallispoliitikkoja ja eri alojen asiantuntijoitakin. Kunnanjohtajakin on käynyt.

–Terveyskeskuksesta kun kävivät, sanoivat, että tämä on teille viimeisen päälle terapiaa, toteaa Rinta-aho.

–Pitää saada veri kiertämään, joku toteaa tunteisiinkin menevän keskustelun hyviä puolia.

–Asiat riitelee, ei ihmiset.

–Saa jotain sanoa, ei tarvitse yksin kökötellä. Tänne on mukava tulla, kertoo Juhani Vainionpää.

Päivä jatkuu useimmilla Nisunjyvässä.

–Minäkin lähden sieltä usein puolilta päivin kotiin ja aamulääkkeet on ottamatta, Valtola tunnustaa.

TOIVOLA antaa kunniamaininnan Valtolalle, joka on pyyteettömästi hoitanut porukan taloutta. Kahvin tuotolla parannetaan maailmaa.

–Kahvirahoilla on tuettu vuosittain sekä Vedon pesäpallojoukkuetta että koripalloilijoita. On hankittu apua vähävaraiselle perheelle, johon syntyi vauva, ja joka vuosi kaikille vakiokävijöille ostetaan kausiliput Saarikentälle, kertoo rahastonhoitajan toimiva Valtola esitellen Vedon sinistä paitaa takkinsa alla.

–Viime kesänä hankittiin nämäkin.

UUSIA tulijoita ei kovin usein ovesta sisään astele. Loma-aikoina tosin saadaan vahvistuksia mökkiläisistä ja muualla asuvista vimpeliläisistä, jotka käyvät tapaamassa tuttuja ja perehtymässä entisen kotipaikkakuntansa asioiden nykytilaan.

–Naisiakin kaivattaisiin puheita pehmentämään, pohtii Valtola.

–Tätä mallia saisi levittää koko Suomeen, Toivola esittää yhteisöllisyyden hyvää tekevään vaikutukseen viitaten.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.