12 kesäkuun, 2018 - paikalliset uutiset

Tarvolan levähdyspaikka uuteen uskoon

Tarvolassa on Länsirannantien ja järven välissä Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen ylläpitämä levähdysalue. Sitä laitetaan uuteen uskoon. –Urakka

Rakennuspalo Kauhavan Haudanmaantiellä

Kauhavan Haudanmaantiellä paloi iltapäivällä 10-neliöinen puuliiteri ja 2 500 neliötä metsänpohjaa. Palokunta sai sammutettua palon ja suojattua noin 80-100-neliöisen saunamökin ja muita rakennuksia tuholta.

Omatoimikirjasto otettiin käyttöön

Evijärven omatoimikirjasto otettiin käyttöön kuun alussa, pari viikkoa sen jälkeen, kun kirjasto avasi toukokuussa ovensa 8,5 kuukauden remonttisulun jälkeen.

Kaksi henkilöautoa kolaroi Kauhavalla

Kaksi henkilöautoa kolaroi eilen iltapäivällä Kauhavan Pohjanmaanväylällä. Matkustajia oli yhteensä viisi. Kaikki osalliset vietiin tarkistettavaksi terveyskeskukseen.

Tarvolassa on Länsirannantien ja järven välissä Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen ylläpitämä levähdysalue. Sitä laitetaan uuteen uskoon. –Urakka alkaa olla valmis. Jonkin verran

Lue »

Rakennuspalo Kauhavan Haudanmaantiellä

Kauhavan Haudanmaantiellä paloi iltapäivällä 10-neliöinen puuliiteri ja 2 500 neliötä metsänpohjaa. Palokunta sai sammutettua palon ja suojattua noin 80-100-neliöisen saunamökin ja muita rakennuksia tuholta.

Lue »

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.