Monitoimihallin sähköurakka Vimpeliin

Alajärvelle rakennettavan monitoimihallin urakoitsijat on valittu. Kunnanhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan maanantaina.

Edullisin tarjous rakennusurakasta tuli Peab Oy:lta Seinäjoelta. Putkiurakan sai LVI-Klemola Vetelistä, ilmanvaihtourakka Peltisepänliike Nykänen Ky niin ikään Vetelistä ja sähköurakan Voima-asennus Oy Vimpelistä. Rakennusautomaatiourakasta vastaa jyväskyläläinen Hitcon Oy ja monitoimitilan sekä juoksusuoran toimittaa Urheilulattiat Indoors Oy Vantaalta.

Rakentamaan päästään pian Kulttuuri- ja liikuntaministeriön myöntämän 750 000 euron avustuksen varmistuttua.

Kaupunginhallitus myönsi Järviseudun Jäähalli Oy:lle 16 000 euroa lauhdelämpöpumpun hankkimiseen. Sen hankintahinta on 50 000 euroa. Kaupunki omistaa jäähallilla olevan jäähdytyskontin, josta on jäähalliyhtiön kanssa toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus. Samalla kaupunki antaa luvan lisätä jäähdytyskonttiin lämmön talteenottojärjestelmän.  

4H-yhdistykselle myönnettiin 4 800 euron tilapäinen, koroton laina Pysy polulla -hankkeen toteuttamiseen. Kyseessä on teemahanke, jossa suunnitellaan ja toteutetaan tämän kesän aikana pienimuotoisten reitistöjen merkitä- ja kiintorastiverkostoja. Tavoitteena, että reitistöt ovat helposti löydettävissä ja niissä on turvallista kulkea.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Mikko Huhtala.

Itsenäinen Suomi

SUOMEN itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta vuonna

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta! Tuhti

Harri Silvolahti.

Pyykinpesupäivä

RAAMATUSSA purppurakankaidenmyyjä Lyydia oli muiden naisten kanssa joen rannalla. Paavali Jumalan johdattamana tuli juuri oikeaan

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.