Mitä lukijat ovat mieltä JS:n tulevasta lehtikoosta?

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Päätoimittaja Juho Kuorikoski kertoi, että tätä kotoista ja läheistä kotiseutulehden ulkoista kokoa ollaan muuttamassa pienemmäksi tabloid-formaattiin. Kuorikoski näyttää olevan hyvä lobbaaja, koska hän hienovaraisesti kertoi asiasta jo muutama kuukausi sitten.

Päätoimittaja määrittelee muutamia argumentteja mitkä seikat ovat muutosten taustalla. Hän sanoo itse olevansa nykyisen lehtikoon kannalla, mutta jättää mainitsematta sen mitkä tahot ovat uudistushanketta ajamassa.

Tottumus on toinen luonto sanotaan, ja siksi lehtikoon muuttaminen tulee olemaan suuri ja hämmentävä muutos monelle lehteä vuosikymmeniä lukeneelle tilaajalle. Mielestäni oli päätoimittajalta melko kuriositeettimainen toteamus ,  ”että Keski-Pohjanmaalta loppui liima, joten pienempi paha on tehdä formaattimuutos”. Toteamus vähän hämmentää, että oliko se pieni kevennys vai totista totta?

Tabloid tuntuu kuitenkin painavan enemmän vaa’assa kuin broad sheet  -formaatti, eli nykyinen lehtikoko.  Sitä vastoin ilmoituskokojen muuttaminen ei tänään pitäisi olla mikään ongelma. Kunhan vaan on hiljattain päivitetty tietokonegrafiikka, kaikenkokoisten ilmoitusten teko osaavalta henkilöltä kyllä onnistuu.  Ja mitä itse rotaatiopainatukseen tulee, niin painotalot tekevät juuri sellaista lehtikokoa mitä asiakas haluaa. Heille se on täysin painotekninen kysymys.

Päätoimittaja pyysi lukijoilta mielipidettä mahdollisesti tulevaan muutokseen. Aihe kiinnostaa, koska joudun toteamaan kuten Linnan Tuntemattomassa vänrikki Koskela, ”että meinaan kun olen itse ennen ollut”.

Kaikkinensa uudistaminen on aina hieno ja hyvä asia ja tärkeintä, että pysyy siinä itse mukana. Näin on myös tämän Järviseudun Sanomien kohdalla.

Allekirjoittanut asuu Turun ja Liedon rajan tuntumassa. Asioimme vaimoni kanssa Liedossa hyvin paljon – monestakin syystä. Siellä Ilmestyy sellainen vireä paikallislehti kuin Turun Tienoo. Kirjoittelen siihen yhtä lailla kuin tähän Järvisanomiin – eli säännöllisen epäsäännöllisesti!

Tällä verrokkilehti Turun Tienoolla on levikkialueena viisi kuntaa, kuten on Järviseudun Sanomillakin. Fyysisesti jälkimmäisellä on huomattavasti  suuremmat ”manttaalit” kuin Tienoolla. Asukasmäärillään taitaa Tienoo päihittää Järvisanomat, sillä jo yksistään Liedossa on asukkaita noin 19 500, ja muutkin pienemmät levikkikunnat ovat melko väkirikkaita.

Tienoon levikki on noin 4 500 tilaajan tuntumassa, kun sitä vastoin Järvisanomat ilmoittaa levikikseen 6 700 eli se on 49 prosenttia verrokkikumppaniaan parempi. Näköjään Järviseudulla ollaan enemmän kotiseuturakkaita kuin Turun ympäristökunnissa. Järvisanomia halutaan edelleen lukea, vaikka muutetaan leivän perässä muualle.  Näitten tilaajamäärä on erittäin suuri. Itsekin tunnustan kuuluvani samaan kategoriaan. Tiedän myös pariskunnan, joka lähes 50 vuotta sitten muutti Australiaan, mutta edelleen he tilaavat lehteä. Ei haittaa vaikka gasetta joskus tulee kahden–kolmen viikon viiveellä, niin silti se on hieno tuulahdus entiseltä kotiseudulta.

Näillä kahdella rakkaalla kotiseutulehdellä on myös pieni ero siinä, että ne ovat fyysisesti eri kokoisia. Tienoo ei ole tabloid-kokoinen, muttei myöskään isosivuinen eli hienosti ilmaistuna broad sheet -kokoa.

Tienoon päätoimittaja Rauli Ala-Karvia täsmentää  lehdestään, että  hänen lehtensä  on kuusipalstainen ja sitä kutsutaan euro-tabloidiksi. Eli siinä on yksi palsta enemmän kuin esimerkiksi Ilta-Sanomissa.  Päätoimittaja Ala-Karvia on laskenut, että  palstatilaa lehdessä on 20 prosenttia enemmän kuin normaali tabloid-lehdessä. Hän tietää Suomessa olevan muutama tätä kokoluokkaa olevaa julkaisua, ja kehuu itsekin kokoa erittäin hyväksi .

Turun Tienoon rotaatiota pyörittää kaksi kertaa viikossa Sata-Pirkan painotalo Porissa. Hän lupasi ystävällisesti postittaa näytelehden päätoimittaja Juho Kuorikoskelle, mikäli asia kiinnostaa. Henkilökohtaisesti en ole lobbaamassa suuntaan enkä toiseen, mutta tässä olisi yksi vaihtoehto, kun kerran pyydettiin lukijoilta vaihtoehtoja.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.