Meteoriihi kertoo meteoriitin putoamisen tarinan

Lappajärveä ja Söderfjärdeniä yhdistävä tekijä on meteoriitti. Vaasan lähellä sijaitsevan Sjöderfjärdenin peltolakeus on syntynyt meteoriitin putoamisesta.

Söderfjärdenin alueelle pudonnut meteoriitti on ollut ehkä noin 300 metriä halkaisijaltaan. Lappajärvelle pudonnut meteoriitti oli huomattavasti suurempi, halkaisijaltaan jopa noin kilometrin suuruinen. Putoamisen seurauksena muodostui Lappajärvi. Myös Söderfjärdenin laaja peltolakeus, noin 2 300 hehtaarin alue, oli aikoinaan ollut kostea, mutta 1926 rakennettiin pumppuasema, jolla alue kuivatettiin.

Mainos

Vanhassa riihessä, Meteoriihessä, on Söderfjärdenin alueen historiasta kertovan näyttely. Rakennuksessa on myös observatorio. Ulkonäyttelyssä voi tutustua vanhoihin maataloustyökaluihin ja alueella on myös lintutorini. Söderfjärdenin alue on Suomen tärkein kurkien levähdyspaikka.

Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmät järjestivät tutustumismatkan alueelle. Mukana oli Aisaparin alueelta muun muassa lappajärveläisiä ottamassa vaikutteita oman alueen kehittämiseen.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta! Tuhti

Viljami Kultalahti, 3, uskalsi rohkeasti mennä ottamaan pukilta karkkia. Viljamin mielestä joulussa on parasta lumikasat.

Joulun tunnelma saavutti Kortesjärven

JOULUPUKKI ehti kiireiltään käydä ilahduttamassa Kortesjärvenkin asukkaita 1. joulukuuta Kortesjärven torilla, kun Kortesjärven yrittäjät olivat

Kaija Aro (vas.), Tuure Antila, Jaakko Niemistö, Leena Vainionpää, Emmi Niva, Teemu Hakala, Anu Ylinen ja Harri Ojanperä osallistuivat Kauhavan Keskustan syyskokoukseen.

Hakala johtaa Kauhavan keskustaa

KAUHAVAN Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous 2023 pidettiin maanantaina 27. marraskuuta Alahärmän palvelutoimistolla. Vuoden 2023 väistyvä puheenjohtaja

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.