Ystävätoiminnalla iloa elämään

Alajärveläiset Liisa Nelimarkka, Maija-Liisa Ojanperä, Toini Mertaniemi ja Maire Pesonen kokevat toiminnan SRP:n ystävissä antoisana.

Julkaistu:

Aihe:

Järviseudun kunnissa SPR:n ystävätoimintaan osallistuu karkeasti arvioituna noin sata vapaaehtoista, jotka tarjoavat toimintaa ja virikkeitä moninkertaiselle määrälle ihmisiä.

–Järviseudulla näkyy yhdessä tekemisen meininki, halu auttaa, eri tavalla kuin isommissa kaupungeissa. Osastot ovat pieniä, mutta suhteutettuna väkilukuun erilaista toimintaa on paljon, summaa SPR:n Länsi-Suomen piirin ystävätoiminnan koordinaattori Susanna Kivisalo.

Suurena ongelmana toiminnan jatkumiselle ja kehittymiselle on toimijoiden ikääntyminen. Monen kokemus on, että uusia tekijöitä on hankala saada mukaan.

–Jokainen voi tehdä jotakin. Jos osaat olla ihminen ihmiselle ja antaa aikaasi vaikka tunnin, pari kuukaudessa, se riittää. Tarvitsemme mukaan kaiken ikäisiä ja erityisesti miehiä, sillä monilla paikkakunnilla ei ole osoittaa ystävää miespuolisille kysyjille, toteaa Kivisalo.

Merkittävää on Kivisalon mukaan se, että toiminnassa mukana olevat, ovat he sitten vasta aloittaneita tai konkareita, kertovat saavansa ystävänä olemisesta paljon enemmän kuin itse antavat.

-Samoin asiakasystäville on ollut tosi iso merkitys sillä, että joku on pysähtynyt hänen äärelleen hetkeksi ja kuunnellut.

Yksinäisyys on iso haaste yhteiskunnalle. Sen aiheuttamien ongelmien hoitoon kuluu paljon rahaa; kaikkea ei edes voida parantaa tai korjata.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.