70-vuotias Tarvolan metsästysseura haluaa metsästää kestävästi

Kuva: Oskari Kankaan valokuva-arkisto
Tarvolan metsästysyhdistyksen 70-vuotisjuhlissa oli puhetta metsästyksen kestävyydestä.

Tarvolan metsästysyhdistys juhlii tänä vuonna 70-vuotista taivaltaan. Karvalan nuorisoseuralla 5. elokuuta järjestetyn juhlatilaisuuden puheenvuoroissa oli runsaasti asiaa metsästyksen kestävyydestä.

Olli Kangas oli koostanut metsästysseuran historiikin.

–Ohjesääntö yhdistykselle hyväksyttiin 1947, ja se oli luonteeltaan melko tiukka mutta edistyksellinen. Johtokunnalla oli muun muassa oikeus ottaa sääntöjä rikkovalta jäseneltä metsästysoikeus pois. Nykyaikaa ja edistyksellisyyttä säännöissä oli alusta asti esimerkiksi se, että jokaisen metsästäjän piti vuosittain tehdä johtokunnalle saalisilmoitus. Myös riistakantoja laskettiin: pöytäkirjoissa on 40-luvun lopulta merkintä, että seuran alueella asusteli 18 hirveä ja kanalintukanta oli erittäin runsas. Näistä tiedoista voi päätellä, että Tarvolan metsästysyhdistyksen toiminta perustui jo silloin kestävän käytön periaatteelle.

Suomen riistakeskuksen riistatalouspäällikkö Jarkko Nurmi painotti erityisesti kestäviä toimintatapoja monien lajikantojen kärsiessä muuttuvassa ympäristössä. Hän nosti esimerkiksi kanalinnut, joiden vuotuiset metsästysajat pystytään nykyään määräämään uunituoreiden riistanhoitotietojen perusteella.

–Metsästäjät laskevat joka vuosi vapaaehtoistyönä noin tuhat riistakolmiota vapaaehtoistyönä, ja näin saadaan tieto kanalintujen tiheydestä joka vuosi elokuun alkupuolella. Tämän työn arvo on nyt huomattu myös lainsäätäjien taholla, ja tulevana syksynä lähtee lausuntokierrokselle lakipaketti, joka mahdollistaa jatkossa myös metsäkanalintujen metsästyskausien pidentämisen nykyisestä huippuvuosien aikana. Tämä luottamus on hankittu kykenemällä myös ikäviin päätöksiin ja metsästysrajoituksiin silloin, kun lintukannoilla menee huonosti.

–Oikean riistatiedon käyttäminen on tärkeä osa metsästyksen sosiaalista hyväksyntää. Meidän on näytettävä muulle yhteiskunnalle, että metsästys on eettistä, vastuullista ja kestävää.

Lue lisää Järviseudun Sanomien numerosta 32.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Veikko Leväniemi kirjoittaa lappajärveläissyntyisen diplomaatin Kirsti Päällysahon tapaamisesta Vladimir Putinin kanssa.

Tuntematon heppu olikin Putin

TIETOKIRJAILIJA Jussi Pekkarinen kirjoitti ulkoministeriön töpinästä ministeriön 100-vuotisjuhlien kunniaksi veijarihenkisen ”Ei pelkkää glamouria”. Yksi töpinän

Sami Alasara muistuttaa, että haasteita riittää ja niitä on tulossa jatkossakin.

Syksyn tuulia 

SYKSY koputtelee tulollaan ja luonto hiljentyy kohti talvea, mutta kunnissa sen kun vauhti kiihtyy. Alkuvuodesta

Bingoilta keräsi mukavan kokoisen porukan pelaamaan yhden ja kahden rivin sekä täyden lapun palkinnoista.

Karvalan Unskilla pelattiin bingoa

KARVALAN Unskilla Lappajärvellä aloitettiin keskiviikkona bingoillan vietto, josta yrittäjät Heli ja Veli-Matti Saariaho toivovat jatkuvaa

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.