Tieremontti alkoi Evijärvellä

Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus on aloittanut kantatien 63 parantamisen ja leventämisen Evijärven kunnan alueella välillä Evijärvi–Ina.

Kohteen pituus on noin 13,7 kilometriä. Hankkeen yhteydessä uusitaan myös Lassilan sillan päällysrakenne. Pääurakoitsijana toimii Suomen Maastorakentajat  Oy.

Kantatie parannetaan ja levitetään siten, että tien leveydeksi tulee yhdeksän metriä. Tien vaakageometriaa parannetaan rakentamalla kaksi oikaisua.

Tien pintarakenteet uusitaan ja tien kuivatusta parannetaan. Lassilan vesistösillan päällysrakenteet uusitaan. Työnaikainen tieliikenne sillan kohdalla kulkee siltatöiden ajan kiertotien ja kalustosillan kautta syyskuusta ensi vuoden kesäkuuhun. Kiertotiellä on käytössä liikennevalo-ohjaus.

Työt kohteella ovat alkaneet tällä viikolla ja tämän hetken tiedon mukaan hanke valmistuu syksyllä 2018. Kohteen kustannusarvio on noin neljä miljoonaa euroa.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Mikko Huhtala.

Itsenäinen Suomi

SUOMEN itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta vuonna

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.