Ankkurit valmiina yleisurheilukesään

Sami Peltomäki hakee kuluvalla kaudella parannusta ennätysheittoonsa, jonka tulos 80,36 on vuodelta 2014.

Alajärven Ankkureiden yleisurheilijoista kilpailee kansallisella tasolla tämän kauden aikana aikuisten sarjoissa viisi urheilijaa. Kalevan kisoissa ovat näillä näkymin mukana Ville Rajala (110m aj), Mikko Paavola (seiväs), Minna-Marjatta Liimatainen (kuula), Antti Ihamäki (5000/10000m) ja Sami Peltomäki (keihäs).Kalevan Kisat käydään Seinäjoella 20.-23. heinäkuuta.

–Ville tavoittelee Kalevan kisoista mitalia. Mikko saavutti jo M19 -sarjan EM-rajan, 505 senttiä, ja lisää tulee. Antilla on ollut jalkavaivoja, mutta uskotaan, että jalat saadaan juoksukuntoon. Minna-Marjatta tavoittelee Kalevan kisoissa finaalipaikkaa. Nuoremmissa on useampia SM-tason urheilijoita. Yu-jaoston odotuksissa on taas kahdeksasta kymmeneen SM-mitalia, kertoi Tapio Rajala.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Mikko Huhtala.

Itsenäinen Suomi

SUOMEN itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta vuonna

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.