Tiistaisin tanssitaan Rantamajalla

Kortesjärven Saarijärven Rantamajan tanssilavalla tanssitaan tänä kesänä tiistai-iltaisin. Ensimmäiset tiistaitanssit pyörähdellään 30. toukokuuta, tahdittajan on Saija Tuupanen ja Ex-miehet.

Tiistaitanssit jatkuvat koko kesän elokuun loppupuolelle saakka. Tanssien järjestämisestä vastaa Jouko Pirttinen. Hän on vuokrannut Isomäen maamiesseuralta tanssilavan tiistai-illat koko kesän ajaksi. Rantamajalla on muina iltoina myös yksityistilaisuuksia sekä muuta toimintaa, josta Isomäen maamiesseura vastaa.

Pirttinen järjesti tansseja Rantamajalla jo viime kesänä. Kokemukset viime kesästä olivat hyviä.

–Viime kesä oli rohkaiseva, mutta riskiä tässä otetaan. Usko tiistaitansseihin on kova, aivan sen vuoksi, että viikonvaihde on niin täynnä tansseja ja muita menoja, toteaa Jouko Pirttinen.

Rantamajalle tehdään myös uudistuksia alkavalla tanssikaudella, kun uuden lipunmyyntikopin yhteyteen rakennetaan grilli.

Suunnitelmia Pirttisellä on tulevaisuuteenkin.

–Vuodelle 2018 puolet bändeistä on jo varattu.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Luodessaan maan ja ihmiset, miehen ja naisen Jumala sanoi ”Lisääntykää ja ottakaa maa valtaanne”, kirjoittaa Heino Tervanen hartauskirjoituksessaan.

Enkelit – Jumalan palvelijat 

MIKKELINPÄIVÄ on saanut nimensä Jumalan sotajoukon johtajan, arkkienkeli Mikaelin mukaan. Enkelit ovat Jumalan näkymättömiä palvelijoita.

Annie Laitila kehottaa yrittäjiä miettimään UNESCON Geopark-statuksen hyötyjä omaan asiakasvirtaan.

Status tuli – mitäs nyt? 

KRAATTERIJÄRVI Geopark -hankkeelle myönnetty vihreä kortti virallistetaan vasta toukokuussa, mutta työ hankkeen eteen alkaa jo

Tuomo Kotkanniemi kertoo seuraavansa Järviseudun tapahtumia aktiivisesti.

Muistoja Järviseudulta 

SEURAAN Järviseudun tapahtumia aktiivisesti. Aloitin Frans Takalan ollessa Kotikunta-lehden päätoimittajana. Lehti tehtiin ja painettiin Seinäjoen

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.