Muistelma uitosta ja uittomiehistä

Ennen sotia, kun minua ei vielä ollutkaan. Kotini sijaitsi joen rannalla, joen, joka keväisin tulvi levittäen vetensä kotinikin pelloille monen hehtaarin alalle. Tulvan laskeuduttua heti alkoivat uitot, kiire oli saada puut uitettua, ennen kuin vesi laski liian alas.

Puiden uittajat olivat uittomiehiä. Osa heistä oli oman pitäjän miehiä, mutta oli myöskin kauempaa tulleita. Heitä sanottiin ”veren kuljettamiksi”, täällä sama on ollut ”veen kulettama”.

Kotini oli uiton aikana uittomiehille avoinna, tulivatpa sitten vaikka yöllä, ovi ei ollut lukossa.

Joskus aamulla oli uittomiehiä nukkunut tuvan lattialla, kun vanhempani heräsivät.

Harvoissa taloissa uittomiehet saivat yösijan ja ruoan. Aamulla äitini laittoi uittomiehille valmiiksi aterian. Puuroa, perunoita, lihaa, kananmunia, leipää, voita, maitoa ja tietysti suuri pannullinen kahvia. Silloin syötiin tukevasti, ateriat olivat usein uittomiehillä eväiden varassa.

Vanhempani menivät karjaa hoitamaan, uittomiehet jäivät tupaan syömään ja eväitään sanomalehtipaperiin käärimään. Rahakuppi oli pöydällä, siihen uittomiehet lähtiessään maksoivat ruokansa. Näin oli uittopomon kanssa sovittu.

Mainos

Uittomiehet lähtivät omia aikojaan, reppuineen ja uittokasseineen, huikaten navetan ovesta vielä kiitokset emännälle.

Uitto eteni, olivat kodistani ehkä viiden kilometrin päässä

Eräs uittomies oli kerskunut jättäneensä aamulla ruokansa maksamatta. Toiset uittomiehet suuttuivat hänelle, aikoivat antaa sakinhivutuksen. Pomo ehti väliin. Hän oli huutanut rumia sanoja, ei uittomiesten rehellistä mainetta saa yksi ketku pilata.

Tämä kieroilija joutui heti palaamaan takaisin ja maksamaan velkansa, pyytämään anteeksi. Joka virheen on tehnyt, on se myös korjattava itse. Muussa tapauksessa pois koko uittoporukasta, eivätkö muutkaan porukat ota häntä, sana kyllä kiertää. Nöyränä poikana oli tullut kutiini asiaansa selvittämään ja anteeksi pyytämään.

Taisi joutua vielä kuuntelemaan naispuhujaa, kai otti opikseen.

Rehellisyys maan perii