Tarvitaanko kansanliikettä Haloo Vimpeli?

Vimpeli oli menettää itsenäisyytensä lyhytnäköisen johtamisen Järvipohjanmaan yhteistoiminta-alueen kustannusten seurauksena.Ryhdistäytyneen kunnanvaltuuston määrätietoisilla toimenpiteillä itsenäisyys on nyt varmistettu. Haloo Vimpeli syntyi vaatimuksista nyt toteutettuihin toimenpiteisiin ja oli tässä pelastamisprosessissa merkittävässä roolissa. Haloota tarvitaan edelleen syntyneen yhteistä Vimpelin etua etsivän keskustelevan tekemisen tasapainottavaksi osapuoleksi.

Kunnan taloudessa on nyt saavutettu vakiintuva tasapaino. Maakuntahallintoon siirryttäessä 2019 osoittavat mm. kuntaliiton laskelmat Vimpelin selviävän entistä paremmin. Haloo Vimpeli haluaa käyttää talouden liikkumavaran Vimpelin elinvoiman elvyttämiseen. Tähän työhön tarvitaan uusia raikkaita ajatuksia ja kokonaan uutta kuntalaisten laajempaa osanottoa. Haloon 15:stä ehdokkaasta yhdeksän on ehdolla ensimmäisestä ja kaksi toista kertaa. Vanhoja useamman kauden konkareita on vain neljä. Nuorin ehdokas on 18-vuotias ja vanhin 71. Haloo Vimpeliä tarvitaan antamaan mahdollisuus niille, jotka ovat vierastaneet puoluesidonnaista ehdokkuutta.

Seppo Tuomisalo

Valtuutettu, Haloo Vimpeli

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.