Nord Mills toiminut jo kolme vuosikymmentä

Kortesjärven Pirttisessä toimivalla Nord Mills Ltd:llä on tänä vuonna 30-vuotisjuhlat. Raija ja Pertti Pirttinen aloittivat yritystoiminnan maatalouden sivuelinkeinoa. Tuotannollinen toiminta alkoi luikurista, kahden peräkkäin olevan suksen muodostamasta lasketteluvälineestä. Nykyisin yritys valmistaa muun muassa myllyjä, kuljettimia, siiloja ja pellettipolttimia sekä maahantuo kylvölaitteita.

–Yritystoimintaa aloittaessamme tahto tekemiseen oli kova. Raija on mahdollistanut sen, että olen saanut toteuttaa yritystoimintaa, toteaa Pertti Pirttinen.
Vientitoimintaa Nord Mills’illä on Ruotsiin sekä Norjaan, Viroon, Latviaan, Turkkiin, Bulgariaan ja Venäjälle. Saksan EuroTier-messuilla vuonna 2014 yritys palkittiin Innovaatio-palkinnolla nautojen ruokinnan kategoriassa.
Tuotekehitystoiminnassa yritys tekee yhteistyötä Petri-pojan, vuonna 2010 perustaman Promage Designs Ky:n kanssa. Petri Pirttisen yrityksen toimitilat sijaitsevat nykyisin saman katon alla Nord Mills’in kanssa.
Omistajien lisäksi Nord Mills Ltd työllistää kaksi ulkopuolista työntekijää.
Kiitollisena kuluneista vuosista Raija ja Pertti Pirttinen järjestävät Hyvän mielen kirkkokonsertin 30. maaliskuuta Kortesjärven kirkossa. Kaikille avoimessa konsertissa esiintyvät Saila Takalo ja Lasse Heikkilä.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.