Lukijan mielipideartikkeli:

Liukuesteet vanhuksille

4bc3f192da2c9adad851bf0f518952d3.jpg

Maaliskuu on pahinta liukastumisaikaa. Ohuen lumikerroksen alla piilee vaarallisen liukas jääkerros.Kaatumiset ja liukastumiset ovat Suomen tavallisimpia tapaturmia, niitä tapahtuu talvikuukausien aikana arviolta 15-22 000 per kuukausi.

Lappajärven kunnan tulee hankkia jokaiselle yli 65-vuotiaalle liukuesteet liukastumistapausten ehkäisemiseksi. Liukuesteiden tai kengänpohjiin laitettavien nastojen hinta maksaa itsensä takaisin, jos niillä saadaan estettyä yksikin lonkkamurtuma tai aivotärähdys. Liukuesteet antavat vanhemmille ihmisille myös varmuutta ulkoiluun.

Liukuesteiden hankinnalla kunta voi osoittaa panostavansa eläkeläisten hyvinvointiin ja onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn. Kyse on myös imagollisesta asiasta, kovin moni kunta Suomessa ei ole vastaavaa tehnyt. Esimerkiksi vajaan 2500 asukkaan Valtimo on jakanut liukuesteitä kaikille halukkaille eläkeläisille.

Toivonkin, että seuraavana talvena lappajärveläiset eläkeläiset saavat jalkojensa alle kunnan kustantamat liukuesteet, joilla matka taittuu turvallisesti.

Juho Korpela
Lappajärvi
Kuntavaaliehdokas (kesk.)

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.