Lukijan mielipideartikkeli:

Muisteluksia maidontuotannosta

Meijeritoiminta tuli minulle tutuksi maanviljelyn myötä tullessani Alajärven Osuusmeijerin hallitukseen vuonna 1980.
1960–70-luvulla Alajärvellä oli maidontuottajia yli 1 000. Tällä hetkellä Alajärvellä on 73, Vimpelissä 14, Lappajärvellä 21, Evijärvellä 30 ja Kortesjärvi-Kauhava-Ylihärmä-Alahärmä alueella 69 maidontuottajaa. Tuolloin Etelä-Pohjanmaalla oli noin 70 meijeriä, jotka pussittivat maitoa ja kermaa ja tekivät voita. Vuoden 1985 paikkeilla Alajärven ja Vimpelin Osuusmeijerien hallitukset kokoontuivat neuvottelemaan fuusioitumisesta. Se jäi suunnitteluksi, sillä oli jo tiedossa, että Länsi-Suomen Meijeriliiton puheenjohtaja, kortesjärveläinen Niilo Mäki kierteli puuhaamassa meijerien yhteenliittymää.
Tuolloin olivat jotkin meijerit jo liittyneet vuonna 1962 perustettuun Maitojalosteeseen Seinäjoella. Kustannussäästöt houkuttelivat. Vimpeli fuusioitui sinne parin vuoden kuluttua. Alajärven Osuusmeijerin toiminta loppui lokakuun alusta 1989, kun se liittyi Maitojalosteeseen.
Tällä hetkellä kaikki Etelä-Pohjanmaan meijerit kuuluvat Maitojalosteeseen ja sitä kautta Maitosuomeen, paitsi Evijärvi, joka on itsenäinen toimija.
Mäki oli Maitojalosteen puheenjohtaja ja myöhemmin Valion hallintoneuvoston puheenjohtaja ja tavallaan Valion ykkösmies. Mäen ansiosta voidaan sanoa Valion maksaneen EU:n parasta maidon hintaa. Sen maidon laatu oli EU:n paras. Vuonna 1995 EU-liitoksen myötä jokaiselle EU-maalle laitettiin maakiintiö. Sen poistettua noin pari vuotta sitten monet Euroopan maat ovat lisänneet tuotantoa, mikä polkee maitotuotteiden hintoja Suomessa.
Valiolta käytiin useissa Euroopan maissa tutustumassa niiden maiden maatalouteen, jotka olivat jo liittyneet EU:hun sekä niihin, jotka olivat liittymässä. Muualla olosuhteet maanviljelyyn ovat paljon paremmat. Esimerkiksi hehtaarisadot ovat puolta suuremmat Hollannissa ja Englannissa, eikä niissä tarvitse salaojittaa ja kalkita maata. Siellä lehmät ovat tuulensuojassa joulu–tammikuussa, muuten ulkoruokinnassa. Maidon laatu on noissa maissa huonompi; puolta enemmän saa olla soluja ja bakteereja kuin täällä. Hollannissa kurkkua ja tomaattia kasvatettaessa käytetään kasvinsuojeluaineita ja myrkkyjä maapinta-alalla 3–4 kertaa enemmän kuin Suomessa. Tiedot antoi Hollannin maatalousviranomainen.
Näistä asioista ei puhuta radiossa, lehdissä eikä televisiossa. Voidaan sanoa, että suomalaiset elintarvikkeet ovat melkein luomua.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Iltaöiset työvuorot pesulassa laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan. Kuva tehty tekoälyn avulla.

Pesulassa

Joskus nuorena tein siivoushommia iltatöinä. Yhtenä paikkana oli pesula, jonne pääsi myöhään illalla työntekijöiden lähdettyä

Pienen pyöräilijän pitkä kotimatka päättyi onnellisesti. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Outo tapahtuma 

AIKA oli 70-luvun alkua. Olin ala-aste-ikäinen silloin ja lauloin lapsikuorossa. Harjoitukset pidettiin Kortesjärven kirkonkylällä seurakuntatalossa.

Jyrki Viinikka kertoo postinjaon parissa kokemastaan hämmentävästä hetkestä. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Itsekseen aukeava ulko-ovi

Olin aikoinaan jakamassa aamupostia autopiirissä. Kello oli neljä aamulla. Tulin pihaan, jossa oli samassa rakennuksessa

Järviseutulainen, tiedätkö kummitustarinan tai haluatko keksiä sellaisen? Lähetä meille osoitteella toimitus@jarviseudunsanomat.fi.

Kummitustalo

Olin maaseudun puolella jakamassa aamupostia ja siellä on yksi omakotitalo, joka on todella kummitustalo, varsinkin

Öinen valoilmiö kummastutti Jyrki Viinikkaa. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Öinen valoilmiö

ASUIN vanhassa omakotitalossa. Heräsin yöllä ja ulkona oli pimeää. Makuuhuoneen seinässä oli valokuvio, joka liikkui.

Ensio Uusitupa moittii Vimpelin kuntapäättäjiä holtittomasta velanotosta koulukiinteistöjen vuoksi.

Vimpelin sudenkuopat 

KUNTAJOHTOMME keskittyy elinvoimamme kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten utopistiseen lappajärveläisten Geopark-hankkeeseen Japanin matkoineen, sekä uusiin hybrideihin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.