5 lokakuun, 2016 - paikalliset uutiset

Uutta omistajaa odotellessa

Lokakuu on yrittäjäkuukausi. Se muistuttaa yrittäjien merkityksestä hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamisessa. Valtion, kuntien ja muiden julkisyhteisöjen toimintaan

Hankala hanke

Lappajärven kunnanhallituksella oli maanantaina esityslistallaan määrärahan myöntäminen Kärnän pohjoisosan viemäröintiin. Toistamiseen se päätti siirtää asian

Kiistellystä urheiluhallihankkeesta

Lasse Vertanen puuttui edellisessä numerossa julkaistussa kirjoituksessaan oikeaan ja ajankohtaiseen asiaan. Kun en tarkemmin ole seurannut kunnan päätöksentekoprosessia, en voi

Lue »

Uutta omistajaa odotellessa

Lokakuu on yrittäjäkuukausi. Se muistuttaa yrittäjien merkityksestä hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamisessa. Valtion, kuntien ja muiden julkisyhteisöjen toimintaan riittää rahaa vain, jos ne

Lue »

Hankala hanke

Lappajärven kunnanhallituksella oli maanantaina esityslistallaan määrärahan myöntäminen Kärnän pohjoisosan viemäröintiin. Toistamiseen se päätti siirtää asian käsittelyä.Tilanne vaikuttaa hankalalta. Kärnänsaari on

Lue »

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.