Juhlintaa viileässä säässä

Lauantaina on juhlittu ammattiin valmistuneita ja ylioppilaita. Esimerkiksi Vimpelissä sää on ollut tuulinen, mutta osittain aurinkoinen. Vimpelin lukion lakkijuhlaan oli saapunut 14 riemuylioppilasta eli vuonna 1966 ylioppilaslakkinsa päähän painanutta. Riemuylioppilaiden tervehdyksen Vimpelin lukion uusimmille ylioppilaille toi Seppo Visti. Hän neuvoi nuoria, etteivät nämä katkaisisi siteitään entisiin oppilastovereihinsa ja kotiseutuun silloinkaan, kun näiden suhteiden ylläpitäminen ei ole yhtä itsestään selvää kuin nyt. Riemuylioppilaiden stipendit myönnettiin Julia Heikkilälle, Jenni Lassilalle ja Janina Männikölle.

Mainos

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Mikko Huhtala.

Itsenäinen Suomi

SUOMEN itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta vuonna

Mikko Huhtala.

Itsenäinen Suomi

SUOMEN itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta vuonna

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.