Lukijan mielipideartikkeli:

Nopeus alas Rantakyläntiellä

Vimpelin Rantakyläntiestä on tullut vaaran paikka. Koko tieosuus on ollut kylän puoleista noin 600 metrin matkaa lukuun ottamatta vuoden ajan aluetta, jossa suurin sallittu nopeus on 50 kilometriä tunnissa. Enää ei ole vajaan kahden kilometrin mittaista kohtaa, jossa saa ajaa 80 kilometriä tunnissa.
Varmaankaan sokkona ei tiellä ajeta vaan liikennemerkit huomataan. Vanhasta muististako laitetaan isoa vaihdetta silmään ja kaasua pohjaan ja ajetaan aika reipastakin ylinopeutta? Rantakyläntie on kapea ja mutkainen ja talvella suurelta osin pimeä. Nopeusrajoituksen muutokselle on varmasti ollut syy. Järkiperusteita päivittäin ja joka vuorokaudenaikana tapahtuvalle kaahaamiselle ei ole. Kesällä varsinkin kylmäsi monta kertaa, kun pihalta tai lenkillä tilannetta seurasi. Ylinopeutta ajavat myös ammattiautoilijat. Poliisi on järjestänyt Rantakyläntiellä nopeusratsioita, mutta ei nähtävästi tarpeeksi usein. Tietääkseni jos nopeus ylittyy 30 kilometrillä tunnissa, seurauksena on päiväsakko. Itseäni sellainen kirpaisisi kyllä!
Rantakyläntiellä ja muuallakin kulkeville toivoisin pimeän aikaan vielä heijastinten ja polkupyörän valojen käyttöä. Kevyenliikenteen väylää vailla olevalla tiellä kävellään menosuuntaan tien vasemmassa reunassa, ei oikeassa kuten Vimpelissä ja Rantakyläntielläkin melkein poikkeuksetta tehdään.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Tuomo Kotkanniemi kertoo seuraavansa Järviseudun tapahtumia aktiivisesti.

Muistoja Järviseudulta 

SEURAAN Järviseudun tapahtumia aktiivisesti. Aloitin Frans Takalan ollessa Kotikunta-lehden päätoimittajana. Lehti tehtiin ja painettiin Seinäjoen

Tuomo Kotkanniemi kertoo seuraavansa Järviseudun tapahtumia aktiivisesti.

Muistoja Järviseudulta 

SEURAAN Järviseudun tapahtumia aktiivisesti. Aloitin Frans Takalan ollessa Kotikunta-lehden päätoimittajana. Lehti tehtiin ja painettiin Seinäjoen

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.