Lukijan mielipideartikkeli:

Evijärvi, teit sen taas

Olet onnistunut jälleen saamaan kyseenalaista mainetta. Tällä kertaa on valitettavasti kyse erittäin tärkeästä asiasta, lasten hyvinvoinnista. Lahdenkylän koulu todettiin kesällä täysin kosteusvaurioiseksi. Tilanteen syntymistä ei varmasti ole ehkäissyt se seikka, että kunnan taholta on muutamia vuosia sitten tullut käsky ilmastoinnin sulkemisesta iltaisin ja viikonloppuisin.
Homekoulu on surullinen asia, mutta niin arkipäivää monissa kunnissa. Jopa vähän kateellisena olen kuullut tuttavieni vastaavista kokemuksista, joissa lapsille on järjestynyt jopa viikossa parakit koulun pihaan. Parakit ne piti Lahdenkylän koulunkin pihaan tulla sivistyslautakunnan päätöksen mukaan. Tämä oli varmasti suurimman osan toiveena, niin vanhempien kuin henkilökunnan. Näin olisi kaikista vähiten lasten koulunkäynti kesken lukuvuoden muuttunut. Olisivat pysyneet kyydit ennallaan, kuten myös opettajat ja kirjat. Nythän lapsilla vaihtuvat opettajat ja kirjatkin ilmeisesti Särkikylään siirryttäessä. Kyytiasiaa en uskalla edes ajatella, miten se tulee järjestymään. Väistön aikataulusta ei myöskään ole vielä tietoa, vaikka nopeasti piti tapahtua. Kuukausi on kulunut ilman juuri mitään tietoa mistään meille vanhemmille.
Nyt päättäjät, on aika muistella myös viime vaalien lupauksianne. Kuinka tärkeänä pidittekään tuolloin kyliä. Kuinka elinvoimaiset kylät ovat Evijärven kunnan voimavara. Miten luulette nyt tämän kaiken vaikuttavan Lahdenkylään?
Tästä koko kuviosta tulee nyt tunne, että lapsiamme käytetään pelinappuloina. Mikä on pelin nimi, sitä voi vain arvuutella.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Iltaöiset työvuorot pesulassa laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan. Kuva tehty tekoälyn avulla.

Pesulassa

Joskus nuorena tein siivoushommia iltatöinä. Yhtenä paikkana oli pesula, jonne pääsi myöhään illalla työntekijöiden lähdettyä

Pienen pyöräilijän pitkä kotimatka päättyi onnellisesti. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Outo tapahtuma 

AIKA oli 70-luvun alkua. Olin ala-aste-ikäinen silloin ja lauloin lapsikuorossa. Harjoitukset pidettiin Kortesjärven kirkonkylällä seurakuntatalossa.

Jyrki Viinikka kertoo postinjaon parissa kokemastaan hämmentävästä hetkestä. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Itsekseen aukeava ulko-ovi

Olin aikoinaan jakamassa aamupostia autopiirissä. Kello oli neljä aamulla. Tulin pihaan, jossa oli samassa rakennuksessa

Järviseutulainen, tiedätkö kummitustarinan tai haluatko keksiä sellaisen? Lähetä meille osoitteella toimitus@jarviseudunsanomat.fi.

Kummitustalo

Olin maaseudun puolella jakamassa aamupostia ja siellä on yksi omakotitalo, joka on todella kummitustalo, varsinkin

Öinen valoilmiö kummastutti Jyrki Viinikkaa. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Öinen valoilmiö

ASUIN vanhassa omakotitalossa. Heräsin yöllä ja ulkona oli pimeää. Makuuhuoneen seinässä oli valokuvio, joka liikkui.

Ensio Uusitupa moittii Vimpelin kuntapäättäjiä holtittomasta velanotosta koulukiinteistöjen vuoksi.

Vimpelin sudenkuopat 

KUNTAJOHTOMME keskittyy elinvoimamme kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten utopistiseen lappajärveläisten Geopark-hankkeeseen Japanin matkoineen, sekä uusiin hybrideihin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.