Lukijan mielipideartikkeli:

Eero Paavolan saattuejärjestelmä

Maakunnan lehdissä (muun muassa Järviseudun Sanomat 16.9.) julkaistussa kirjoituksessa Eero Paavola on kehittämässä saattuejärjestelmää Kauhavalle koululaisten turvaksi, kun paikkakunnalle on tulossa turvapaikkakeskus. Historianopettaja Paavola on ottanut vertailukohdakseen englantilaisten kehittämän saattuejärjestelmän ensimmäisessä maailmansodassa ja vertaa Kauhavan tilannetta englantilaiseen saattueeseen, jonka 35 kauppalaivasta perille pääsi vain 11.
Jonkinlainen hienotunteisuus näyttää kuitenkin voittaneen, kun jutussa ei sentään kerrottu hukkuneiden määrää.
Turvapaikkakeskuksen mukanaan tuomien mahdollisten ongelmien vertaus ensimmäisen maailmansodan kauheuksiin on vastenmielinen. Erityisen vastenmieliseksi sen tekee se, että kirjoittaja on Kauhavan koululaitoksen historianopettaja, joka näin lietsoo pelkoja pienille koululaisille ja heidän vanhemmilleen.
Pelottelun lisäksi kaupunginvaltuutettu Paavola näyttää ottavan lietsomansa pelot ja uhkakuvat jo nyt aseeksi seuraaviin kunnallisvaaleihin.
Kirjoituksesta ikään kuin huokuu toive – kunpa jotain tapahtuisi, kunpa joku syyllistyisi edes pieneen rikokseen tai rikkomuksen (mikä tietysti on todennäköitä, koska turvapaikanhakijat ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin kauhavalaiset ja me evijärveläisetkin). Sehän suorastaan tuplaisi äänipotin.
Jäin kuitenkin ihmettelemään, miksi Paavola kehittelee saattuejärjestelmää vain lapsille ja koululaisille, vai kuulemmeko naisväen saattueista myöhemmin?
Varmin tapa olisi tietysti kieltää vaimoilta ja tyttäriltä liikkuminen ilman turvamiestä.
Turvamiehen tehtävänä olisi tietysti myös valvoa, ettei etenkään vaimoväki luo kaihoisia katseita etelän miehiin.

Mainos
Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Iltaöiset työvuorot pesulassa laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan. Kuva tehty tekoälyn avulla.

Pesulassa

Joskus nuorena tein siivoushommia iltatöinä. Yhtenä paikkana oli pesula, jonne pääsi myöhään illalla työntekijöiden lähdettyä

Pienen pyöräilijän pitkä kotimatka päättyi onnellisesti. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Outo tapahtuma 

AIKA oli 70-luvun alkua. Olin ala-aste-ikäinen silloin ja lauloin lapsikuorossa. Harjoitukset pidettiin Kortesjärven kirkonkylällä seurakuntatalossa.

Jyrki Viinikka kertoo postinjaon parissa kokemastaan hämmentävästä hetkestä. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Itsekseen aukeava ulko-ovi

Olin aikoinaan jakamassa aamupostia autopiirissä. Kello oli neljä aamulla. Tulin pihaan, jossa oli samassa rakennuksessa

Järviseutulainen, tiedätkö kummitustarinan tai haluatko keksiä sellaisen? Lähetä meille osoitteella toimitus@jarviseudunsanomat.fi.

Kummitustalo

Olin maaseudun puolella jakamassa aamupostia ja siellä on yksi omakotitalo, joka on todella kummitustalo, varsinkin

Öinen valoilmiö kummastutti Jyrki Viinikkaa. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Öinen valoilmiö

ASUIN vanhassa omakotitalossa. Heräsin yöllä ja ulkona oli pimeää. Makuuhuoneen seinässä oli valokuvio, joka liikkui.

Ensio Uusitupa moittii Vimpelin kuntapäättäjiä holtittomasta velanotosta koulukiinteistöjen vuoksi.

Vimpelin sudenkuopat 

KUNTAJOHTOMME keskittyy elinvoimamme kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten utopistiseen lappajärveläisten Geopark-hankkeeseen Japanin matkoineen, sekä uusiin hybrideihin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.