Muistetaanhan liikenteessä

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Joka syksy liikenteeseen tulee uusi ikäluokka esikoululaisia tai ekaluokkalaisia koulumatkaansa jalan tai pyörällä taittamaan. Pieni ihminen saattaa olla arka liikenteessä, vaikkei koulutaival ihan Helsingin keskustassa olekaan.

Moni on kuullut tai lukenut heti koulujen alkamisen aikaan tapahtuneista onnettomuuksista. Elokuun kolmen ensimmäisen viikon aikana tapahtui peräti 14 suojatieonnettomuutta, joissa koululaisen lisäksi menehtyi tai loukkaantui myös aikuisia ja ikäihmisiä.
Etenkin aikuiset tietävät, että liikenne on yhteispeliä, joka perustuu sääntöihin. Vaikka pieni alakoululainen tai reipas yläkoululainen olisikin tottunut kulkemaan jalan tai pyörällä, virhearviointeja saattaa sattua puolin tai toisin. Autoon saa peltiä, muovia ja muita osia, mutta menetettyä ihmishenkeä ei saa takaisin ja loukkaantumisesta toipuminenkin vie aikansa. Kuollut tai loukkaantunut on jonkun lapsi tai veli, ystävä tai naapuri, työkaveri tai hyvänpäiväntuttu.

Muutaman viikon päästä alkaa aamuisin hämärtää. Heijastimet olisi hyvä kaivaa esille. Jos teini-ikäinen ei suostu pitämään laatikonpohjalta löytyvää heijastinta, hän voisi ostaa itse mieluisensa. Vanhemmat tai nuorten kaveriporukat voisivat myös haastaa toisiaan näkymään entistä paremmin pimeällä.

Kaveripiirin painostus esimerkiksi polkupyöräkypärän tai heijastimen käyttämättä jättämiseen voi olla kova. Tieliikennelain mukaan jalankulkijan tulee käyttää asianmukaista heijastinta pimeän aikana tiellä kulkiessaan. Tutkimusten mukaan vähiten heijastinta käyttävät 15–24-vuotiaat miespuoliset jalankulkijat.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.