Lukijan mielipideartikkeli:

Raatoja rantavesissä

djmedia:30

Joku metsämies Evijärvellä on jättänyt jälkeensä tällaista. Vain parhaat palat linnuista on leikattu irti ja muu osa ruhoa on heitetty lillumaan rannalle. Näitä on ajautunut jopa huviloiden rantavesiin. Me metsästäjät mielellämme mainostamme valistuneisuuttamme tämän päivän metsästyksessä. Yksikin tällainen ääliö pilaa meidän kaikkien maineen. Se metsämies, joka ei viitsi saamaansa saalista asianmukaisesti käsitellä ja käyttäytyy näin piittaamattomasti, pysyköön poissa riistamailta. Tiedon puutteesta ei ainakaan ole kyse, sillä pakollisessa metsästäjäkoulutuksessa kyllä teroitetaan asianmukaista saaliin käsittelyä. Eikä tällaisten raatojen rantavesiin jättäminen ole muutenkaan millään argumentilla puolustettavissa.

Mainos
Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.