Lukijan mielipideartikkeli:

Mihin uskonnonopetusta tarvitaan?

Uskonnonopetuksesta on keskusteltu ja väännetty viime vuosina kovasti. Samoin on tehty Suvivirren laulamisesta ja aamunavauksista. Osa pitää niitä turhina tai jopa jotenkin haitallisina.
Mihin uskonnonopetusta tarvitaan? Mihin tarvitaan kristillistä sanomaa sisältäviä aamunavauksia tai Suvivirttä? Olen kuullut sanottavat, että ymmärtääkseen muita uskontoja on ensin tunnettava kunnolla oma uskontonsa. Tässä on varmaan vinha perä. Elämme varsin uskonnollisessa maailmassa, jossa kristinusko on suurin uskontoryhmä. Muita isoja uskontoja ovat muun muassa muslimit ja hindut. Luulenpa että ainoastaan kristittyjen parissa käydään keskustelua siitä, tarvitaanko oman uskonnon opetusta vai eikö. Muissa uskonnoissa se on itsestään selvyys ja jopa tärkeämpää kuin muu opetus.

Meillä kuten muissakin niin sanotuissa länsimaissa kristinuskon perustalle on laadittu pitkälti elämisen normit, lainsäädäntö ja kulttuuriperintö. Kristityt olivat ensimmäisten sairaaloiden perustajia ja monen koulun historiasta löytyy kristillinen lähtökohta. Kristilliseen lähimmäisen rakkauteen ja muista huolehtimiseen johtaa monien toimintojen juuret. Raamatussa puhutaan leskistä ja orvoista huolehtimisesta, mikä on osaltaan diakoniatyötä. Onko jossain muualla tasa-arvoisempaa kuin juuri länsimaissa? Eipä taida olla.
Pastori, terapeutti Erik Ewalds totesi, että jos yhteiskunnasta häviää Pyhän tunteminen, yhteiskunta on hukassa. Koko yhteiskuntamme toiminta on pohjautunut kristillisen uskon ja kulttuurin perintöön sekä kristillisiin arvoihin. Uskonnonopetus on osa sitä, että opimme tuntemaan Pyhän, pidämme jotain Pyhänä ja että arvopohjamme rakentuu selkeäksi ja vahvaksi. Kristillisten arvojen perustana on Jumalan ja lähimmäisen kunnioittaminen. Kun tämä arvopohja heikkenee, seurauksena saamme niittää turvattomuutta, mihinkään kuulumattomuuden tunnetta, itsekkyyttä, vihaa ja väkivaltaa.
Tarvitsemme uskonnonopetusta siksi, että lapsemme oppivat kunnioittamaan niin auktoriteetteja kuin lähimmäisiäänkin, tuntemaan omat juurensa sekä saamaan turvallisen arvopohjan omaan elämäänsä sekä viime kädessä myös tulemaan toimeen muiden uskontojen edustajien kanssa.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Iltaöiset työvuorot pesulassa laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan. Kuva tehty tekoälyn avulla.

Pesulassa

Joskus nuorena tein siivoushommia iltatöinä. Yhtenä paikkana oli pesula, jonne pääsi myöhään illalla työntekijöiden lähdettyä

Pienen pyöräilijän pitkä kotimatka päättyi onnellisesti. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Outo tapahtuma 

AIKA oli 70-luvun alkua. Olin ala-aste-ikäinen silloin ja lauloin lapsikuorossa. Harjoitukset pidettiin Kortesjärven kirkonkylällä seurakuntatalossa.

Jyrki Viinikka kertoo postinjaon parissa kokemastaan hämmentävästä hetkestä. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Itsekseen aukeava ulko-ovi

Olin aikoinaan jakamassa aamupostia autopiirissä. Kello oli neljä aamulla. Tulin pihaan, jossa oli samassa rakennuksessa

Järviseutulainen, tiedätkö kummitustarinan tai haluatko keksiä sellaisen? Lähetä meille osoitteella toimitus@jarviseudunsanomat.fi.

Kummitustalo

Olin maaseudun puolella jakamassa aamupostia ja siellä on yksi omakotitalo, joka on todella kummitustalo, varsinkin

Öinen valoilmiö kummastutti Jyrki Viinikkaa. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Öinen valoilmiö

ASUIN vanhassa omakotitalossa. Heräsin yöllä ja ulkona oli pimeää. Makuuhuoneen seinässä oli valokuvio, joka liikkui.

Ensio Uusitupa moittii Vimpelin kuntapäättäjiä holtittomasta velanotosta koulukiinteistöjen vuoksi.

Vimpelin sudenkuopat 

KUNTAJOHTOMME keskittyy elinvoimamme kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten utopistiseen lappajärveläisten Geopark-hankkeeseen Japanin matkoineen, sekä uusiin hybrideihin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.