Lukijan mielipideartikkeli:

Koululaisen “pakko”-oikeudet

Sääksjärven koululla on voimassa sääntö, jonka mukaan koululainen ei saa oleskella koulun sisätiloissa, jos hän ei ole maksanut aamupäivähoito(=kerho)maksua. Sääntöä noudatetaan pilkulleen. Sääntö pätenee myös iltapäiväkerhossa. Onko kyseessä järjestyssääntö, vuosisuunnitelmaan kirjattu sääntö vai joku muu? Millä kouluilla se on voimassa? Miten toimisi Vuoden kylän koulu Itäkylässä?
Mielestäni sääntö on koululaisen oikeuksien vastainen. Aamu- ja iltapäivähoito-oikeus, jonka kunta tarjoaa, onkin muuttunut pakoksi. Opetus on julkista, ja jokaisen oppilaan tulee saada oleskella myös koulun sisätiloissa odottamassa oppituntien alkamista. Käytännössä tässä ei ole pienellä koululla kyse kuin kourallisesta oppilaita, jotka tulevat muutamana aamuna 20–30 minuutiksi koululle. Oppitunti alkaa kello 8.15 tai 9.15, aamupäiväkerho 7.15.
Sääntöä perusteltiin sillä, että tyttäreni olisi ainoa, joka ei olisi maksanut kerhomaksua ja muut lapset ilkkuisivat siitä. Toinen peruste oli, että valvonta olisi vaikea. Tämä on ihan hyväksyttävä peruste; tosin lapsi on silloin vanhempien vastuulla aivan kuten koulumatkoillakin. Kolmas peruste, että huoltajat eivät laittaisikaan lapsiaan aamupäiväkerhoon ja oppilaat vaan “hengailisivat koululla”. Näin perusteli rehtori. Ohjaaja väitti, että olisi epäoikeudenmukaista, että vaan toiset maksaisivat.
En usko, että kukaan huoltaja lähettäisi 1.–2.-luokkalaista aamuisin oleskelemaan tunniksi tai kahdeksi koululle säästääkseen rahaa (maksu 60 euroa/kuukausi, kertamaksu 3,50 euroa). Pelko on turha.
Ymmärrän toki, että käytännössä on hankalaa, jos oppilaat tulevat sisälle, kun toisilla on siellä kerho. Koululla on tilaa, ja näille oppilaille voisi osoittaa alueen, millä he voivat olla, lukea/piirrellä tms. repputuomisillaan, ja koulun järjestyssäännöt ovat toki voimassa.
Kun kyselin säännön oikeutuksesta, koulun työntekijä menetti täysin malttinsa ja solvasi henkilökohtaisesti. Sama henkilö käyttää sopimatonta kieltä työssään (“sanoo sen pehva-sanan ruman muodon”) ja on simputtanut lastani. Pelko, joka koululla on siitä, että kukaan ei osallistuisi aamupäiväkerhoon, alkaa todentua toisella tapaa: kuinka uskallan jättää lapseni tällaisiin käsiin koululle?
(Rehtori on 4. kesäkuuta 2014 allekirjoittanut päätöksen, että lapsellani on oikeus aamu- ja iltapäiväkerhoon, olen reppuvihkossa ilmoittanut, että lapseni tulee kolmena aamuna viikossa kerhoon kello 8.30 ja olen maksanut kerhot. Homma hanskassa noin 30 oppilaan koululla?) Perin ikävää, että lapseni on teljetty koulun ovien ulkopuolelle. Hänkin pelkää.

Mainos
Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Iltaöiset työvuorot pesulassa laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan. Kuva tehty tekoälyn avulla.

Pesulassa

Joskus nuorena tein siivoushommia iltatöinä. Yhtenä paikkana oli pesula, jonne pääsi myöhään illalla työntekijöiden lähdettyä

Pienen pyöräilijän pitkä kotimatka päättyi onnellisesti. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Outo tapahtuma 

AIKA oli 70-luvun alkua. Olin ala-aste-ikäinen silloin ja lauloin lapsikuorossa. Harjoitukset pidettiin Kortesjärven kirkonkylällä seurakuntatalossa.

Jyrki Viinikka kertoo postinjaon parissa kokemastaan hämmentävästä hetkestä. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Itsekseen aukeava ulko-ovi

Olin aikoinaan jakamassa aamupostia autopiirissä. Kello oli neljä aamulla. Tulin pihaan, jossa oli samassa rakennuksessa

Järviseutulainen, tiedätkö kummitustarinan tai haluatko keksiä sellaisen? Lähetä meille osoitteella toimitus@jarviseudunsanomat.fi.

Kummitustalo

Olin maaseudun puolella jakamassa aamupostia ja siellä on yksi omakotitalo, joka on todella kummitustalo, varsinkin

Öinen valoilmiö kummastutti Jyrki Viinikkaa. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Öinen valoilmiö

ASUIN vanhassa omakotitalossa. Heräsin yöllä ja ulkona oli pimeää. Makuuhuoneen seinässä oli valokuvio, joka liikkui.

Ensio Uusitupa moittii Vimpelin kuntapäättäjiä holtittomasta velanotosta koulukiinteistöjen vuoksi.

Vimpelin sudenkuopat 

KUNTAJOHTOMME keskittyy elinvoimamme kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten utopistiseen lappajärveläisten Geopark-hankkeeseen Japanin matkoineen, sekä uusiin hybrideihin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.