Lukijan mielipideartikkeli:

Eikö omistaminen maita?

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä maalaili sinänsä oikeilla prosenttiluvuilla tammikuun neljäntenä päivänä Ilkka-lehden lukijoille kuvaa Suomessa harjoitetusta omistajanvastaisesta politiikasta. Hän esitti vain veroprosentit mutta jätti kertomatta ennen lopullista verotusta osinkotuloon sovellettavat huojennukset.

Näin lukijoille maalattiin kuva todellisesta riistoverotuksesta.
Tyydyn tässä esittämään vain pari esimerkkiä, joiden avulla lukija voi havaita tohtori Penttilän ja muiden samaa virttä veisaavien poliittiset tarkoitusperät.
Esimerkit ovat listaamattoman yhtiön jakaman osingon verotuksesta, koska pienet ja keskisuuret yrityksethän ovat listaamattomia. Esimerkit ovat vuodelta 2014.
Esimerkki 1: Osakas Antti omistaa yhtiön X osakkeita. Osakkeiden matemaattinen arvo on 1,5 miljoonaan euroa. Osinkoa Antti sai 80 000 euroa. Koska osinko jäi alle 150 000 euron ja koska se on alle 8 prosenttia osakkeiden matemaattisesta arvosta, 75 prosenttia osingosta on verotonta pääomatuloa. Antti siis maksaa pääomaveroa saamastaan 80 000 euron osingosta (30 prosenttia
20 000 eurosta) 6 000 euroa eli 7,5 prosenttia.
Esimerkki 2: Osakas Antti sai 170 000 euroa osinkoa osakkeista, joiden matemaattinen arvo oli 2,5 miljoonaa euroa. Osingosta oli veronalaista tuloa 25 prosenttia 150 000 euroon saakka ja sen ylittävältä osalta (20 000 euroa) 85 prosenttia. Näin Antin verotettava osinkotulo oli yhteensä
54 500 euroa. Kun vero alle 40 000 euron pääomatulosta oli 30 prosenttia ja ylittävältä osalta 33 prosenttia, maksoi Antti pääomaveroa 17 085 euroa eli alle 10 prosenttia pääomatuloistaan.
Jos osinko olisi ylittänyt 8 prosenttia osakkeiden matemaattisesta arvosta, ylimenevä osa osingosta olisi katsottu ansiotuloksi, josta kuitenkin 25 prosenttia olisi ollut verotonta.
Jos minä olisin ollut Antin housuissa noine veroprosentteineni, en paljon kehtaisi valitella. Edellä olevien esimerkkien suuruista palkkatuloista veroprosentit olisivat olleet selkeästi yli 30.
Ahneudella ei näytä olevan mitään rajaa, kun omistaminen ei esimerkkien mukaisilla veroprosenteilla tohtori Penttilän mukaan enää maita. Kaikki ne, joille omistaminen ei verotuksen takia maita, voivat lahjoittaa omaisuutensa vaikkapa minulle.
Minä maksan ilomielin myös lahjaveron saamistani osakkeista.

Mainos

Edit: Pieni korjaus juttuuni “Eikö omistaminen maita” oli jäänyt ensimmäisen laskelman perua pieni virhe. Vero esimerkissä kaksi on itse asiassa aavistuksen yli kymmenen prosenttia eikä alle. Kaikki muu oli täyttä faktaa. Antti Perkkalainen

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Iltaöiset työvuorot pesulassa laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan. Kuva tehty tekoälyn avulla.

Pesulassa

Joskus nuorena tein siivoushommia iltatöinä. Yhtenä paikkana oli pesula, jonne pääsi myöhään illalla työntekijöiden lähdettyä

Pienen pyöräilijän pitkä kotimatka päättyi onnellisesti. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Outo tapahtuma 

AIKA oli 70-luvun alkua. Olin ala-aste-ikäinen silloin ja lauloin lapsikuorossa. Harjoitukset pidettiin Kortesjärven kirkonkylällä seurakuntatalossa.

Jyrki Viinikka kertoo postinjaon parissa kokemastaan hämmentävästä hetkestä. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Itsekseen aukeava ulko-ovi

Olin aikoinaan jakamassa aamupostia autopiirissä. Kello oli neljä aamulla. Tulin pihaan, jossa oli samassa rakennuksessa

Järviseutulainen, tiedätkö kummitustarinan tai haluatko keksiä sellaisen? Lähetä meille osoitteella toimitus@jarviseudunsanomat.fi.

Kummitustalo

Olin maaseudun puolella jakamassa aamupostia ja siellä on yksi omakotitalo, joka on todella kummitustalo, varsinkin

Öinen valoilmiö kummastutti Jyrki Viinikkaa. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Öinen valoilmiö

ASUIN vanhassa omakotitalossa. Heräsin yöllä ja ulkona oli pimeää. Makuuhuoneen seinässä oli valokuvio, joka liikkui.

Ensio Uusitupa moittii Vimpelin kuntapäättäjiä holtittomasta velanotosta koulukiinteistöjen vuoksi.

Vimpelin sudenkuopat 

KUNTAJOHTOMME keskittyy elinvoimamme kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten utopistiseen lappajärveläisten Geopark-hankkeeseen Japanin matkoineen, sekä uusiin hybrideihin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.