Lukijan mielipideartikkeli:

Evijärvi tarvitsee oman ambulanssin

Evijärvellä sattui Inankylässä perjantaina liukkauden takia kolari. Itse olin toisena osapuolena kolarissa ja soitin hätäpuhelun hätäkeskukseen. Evijärven palokunta saapui ensimmäisenä kohteeseen. Poliisi tuli Lapualta ja ambulanssi Alajärveltä. Kolarissa loukkaantui yksi henkilö ja paloaseman tietojen mukaan kiireellisyysluokaksi tehtävälle oli annettu B- luokka eli se kertoo, että potilas tulee tavoittaa tietyssä ajassa.
Sen vielä jotenkin ymmärtää, että poliisin saapuminen kolaripaikalle Lapualta kestää, mutta kun ensihoidon ampulanssin saapuminen paikalle vei yli 50 minuuttia, niin se on kaikille osapuolille todella kohtuuton aika. Onneksi potilas voitiin siirtää lämpöiseen linja-autoon odottamaan.
Miksi meillä Evijärvellä ei ole enää omaa sairaankuljetusautoa ja miksi me olemme eriarvoisessa asemassa ensihoidon suhteessa? Ambulanssien asemapaikoista päätettiin aikanaan sairaanhoitopiirin palvelutasopäätöksessä. Aluksi täällä oli päiväsaikaan ambulanssi. Ihmetellä vaan voi, kuinka Raimo Jokisalon päätöksellä ohi hallituksen ja valtuuston päätösten päätettiin ambulanssi poistaa täältä. Tästä jäi sellainen kuva, että kaupunkilaisten henki turvataan maaseudun kustannuksella. Evijärvi maksaa edelleen enemmän palvelusta kuin aikaisemmin, mutta palvelu on huomattavasti heikompaa.
Evijärven kunnanhallitus pyysi ensihoitokeskukselta toukokuussa selvitystä asiasta ja kunnanhallituksen jäsenen mukaan Jokisalon yhtenä perusteluna oli, että täältä menee monta ambulanssia päivittäin ohi. Häneltä olikin kysytty, että olemmeko me sitten peukalokyytiläisiä? Ilmeisesti, nyt sattui sitten vaan huono tuuri kun ei sellaista “peukalo” yksikköä tästä ohi kulkenut. Ei kait ne täällä joutenpäiten tyhjänä ajele, yleensä niillä on potilas kyydissä. Silloin sinne ei toista mahdu, vai alkaako sairaanhoitopiiri kuljettaa potilaita eläinkuljetusten tavoin kahdessa tai kolmessa kerroksessa?
Millä tavalla se suru omaisen tai lapsen menetyksestä on pienempi Evijärvellä kuin esimerkiksi Seinäjoella? Ovatko nämä asiat kiinni päättäjistä vai asuinpaikasta? Syynä ei voi olla pelkkä raha, sillä kuluvana vuonna valmistuneen selvityksen mukaan sairaanhoitopiirin ensihoidon kustannukset ovat noin 47 euroa asukasta kohti, eli 47 euroa kerrottuna 193 977 asukkaalla, yhteensä hieman reilut 9,1 miljoonaa euroa. Eikä eriarvoisuus ollut ainakaan lain tavoite, koska asetuksen 7. pykälä toteaa: ” Saman riskialueluokan väestön tulee saada yhdenvertainen palvelu koko sairaanhoitopiirin alueella ensihoitopalvelun järjestämistavasta riippumatta. Sairaanhoitopiirien tulee sopia yhtenäisistä käytännöistä reuna-alueidensa ensihoitotehtävien hoitamisesta.” Mikä tässä järjestelmässä maksaa? Onko hallinto liian kallis, sillä sehän ei perinteisesti osallistu käytännön töihin. Nykyisiä kustannuksia eli reilua 9 miljoonaa euroa perusteellaan, sillä että ambulanssit ovat koko
ajan välittömässä lähtövalmiudessa. Eipä parantunut palvelu Evijärvellä vaan huonontui. Aikaisemmin yksityinen ambulanssi on lähtenyt päivällä välittömästi ja illalla se lähtöaika on sopimuksen mukaan ollut 15 minuuttia, mutta jokainen yksityinen yrittäjä on varmasti kiireelliselle tehtävälle lähtenyt paljon nopeammin kuin tuo sopimuksen mukainen aika on ollut. Tässäkin tehtävässä nähtiin se, että jostain kaukaa naapurikunnasta tuleva ambulanssi ei tule yhtään sen nopeampaa kuin aikaisemminkaan, kun se ambulanssikaan ei ole mikään aikakone eikä vielä 2000-luvulla tieteisohjelmien telesiirto toimi.
Ilmeisesti tässäkin lähin Lappajärvellä oleva sairaankuljetus oli kiinni jossain muualla. Täällä pitää aina muistaa myös se, että kun täältä reunakunnilta lähdetään kuljettamaan potilasta Seinäjoelle päivystykseen, on kyseinen sairaankuljetusyksikkö käytännössä poissa vähintään kolme tuntia.

Mainos

Jokisalon peukalokyytiläisistä ainoastaan Seinäjoki on voittaja tässäkin, kun kohteeseen hälytetään lähin vapaa ensihoidon yksikkö ja käytännössä aina joku maakunnan yksiköistä on vapaana tulossa tai menossa Seinäjoen keskussairaalaan. Eli “keskellä” olevat kunnat saavat parempaa palvelua kuin reunakunnat!
Alkuvuoden Ilkan lehti-kirjoituksessa Jokisalo lupasi pieniin taajamiin apua paikalle kahdeksassa minuutissa 40 prosentille asukkaista ja 15 minuutissa 70 prosentille. Eipä tässä tarvitse muuta muistaa kuin sairastua oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun sairaskohtauksen ennakkoilmoituksen tekeminen ei ole mahdollista.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.