Järviseutulaisjuurinen Toni Perkkiö voitti kultaa Espanjassa viikonloppuna käydyissä IFBB Semi-Pro-liiton kehonrakennuksen EM-kisoissa sarjassa Masters 50-54 +80kg. Lisäksi hän sijoittui neljänneksi yleisessä 85 kilon sarjassa.
Yläasteikäisestä kuntosalia harrastaneella Perkkiöllä on plakkarissa useampia suomenmestaruuksia ja PCA-liiton MM-kisojen kuudes sija Masters 40v-sarjassa vuodelta 2018.
Kehonrakennuksesta hän innostui yläkouluikäisenä.
–Pyörin paljon Alajärvellä ollessani Peltolan Jarkon kanssa. Ensimmäinen kosketus lajiin oli Jarkon kaverin ladossa, missä oli punnerruspenkki. En muista olinko huonompi kuin muut, mutta siitä se lähti.
Hän alkoi kisata kehonrakennuksessa vuonna 2016.
–Aloitin yleisestä sarjasta ja seuraavasta vuodesta eteenpäin kisasin aina Masters ja Yleisessä sarjassa. Muutama vuosi on jäänyt välistä loukkaantumisten tai muun syyn vuoksi. Salilla käyminen on ollut elämäntapa, kertoo Perkkiö.
Ensimmäisissä EM-kisoissaan 2017 Perkkiö kisasi ilman valmentajaa.
–Meni niin sanotusti penkin alle, olin viimeisellä sijalla. Nyt lähdin hakemaan revanssia. En sanonut kenellekään, mutta menin voittamaan.
Apuna matkalla on ollut Jari ”Bull” Mentula, jonka kanssa yhteistyötä on tehty pitkään edellä mainittujen kisojen jälkeen.
Perkkiö kokee, että 2024 testattu pitkä valmistautuminen kisoihin toimi.
–2024 oli hyvä vuosi. Nytkin aloitin valmistautumisen marraskuun puolen välin jälkeen. Hissukseen ja pitkään tehty dieetti sopii minulle.
Kisakausi jatkuu Ruotsissa sunnuntaina
Kausi jatkuu sunnuntaina Ruotsissa isoilla NPC Pro Qualifier -kisoilla, joista voi voittaa ammattilaiskortin.
–Se on lähellä aikataulullisesti ja paikkana, joten lähden kisaamaan ja tietysti voittamaan. Toki realiteetit pitää ottaa huomioon, siellä vain avoin sarja, se on arvostettu ja iso kisa, ja kovia vastustajia on tiedossa. Tiedostan, että ikää on sen verran, että nämä ovat viimeisiä kisavuosia ja menestys olisi hieno lopetus. Minulle Euroopan mestaruus oli tähänastisen kilpaurani huippuhetki.
Kisakauden päättyessä Perkkiö ei odota niinkään roskaruuan ja herkkujen ääreen pääsyä, mutta erilaiset leivät palaavat ruokavalioon.
–Leipä ei kuulu dieettiin, joten joku hyvä patonki ja ruisleipä maistuvat kisakauden päätyttyä. Ja hyvä kotiruoka, kertoo Vantaalla perheineen asuva Perkkiö, jonka päivätyö on metallialalla, koneistajana.
Järviseudulla Perkkiö käy perheineen usein pääsiäisenä ja muulloinkin.
–Vanhempani Sirpa ja Taisto asuvat siellä nykyisin. Alajärvellä, mistä äitini on kotoisin, ja Lehtimäellä, missä isäni suku asuu, on paljon sukulaisia. Tapaan heitä, kun käyn vanhempieni luona. Monien serkkujen kanssa olemme läheisiä ja pidämme paljon yhteyttä.



