Vimpelin uuden liikuntahallin rakentaminen otti askeleen eteenpäin – tekninen lautakunta esittää hankkeen urakoitsijaksi Jake Rakennus Bygg Oy:tä. Yritys valittiin sekä vaihtoehto 1:n että vaihtoehto 2:n toteuttajaksi.
Liikuntahallin rakentaminen kilpailutettiin KVR-urakkana Hilmassa. Tarjousten jättöaikaa jatkettiin kahdella viikolla, ja määräaikaan mennessä tarjouksen jätti kolme toimijaa. Tarjoukset arvioinut työryhmä kokoontui maaliskuun lopussa.
Valinnan perusteluina ovat parhaat pisteet tarjousvertailussa sekä kokonaistaloudellinen edullisuus. Lautakunta esittää lisäksi, että yhtiö voi aloittaa suunnittelutyön jo ennen päätöksen lainvoimaisuutta, jotta hankkeen etenemistä voidaan nopeuttaa. Mikäli hanke kuitenkin keskeytyy, kunta sitoutuu korvaamaan siihen asti syntyneet suunnittelukustannukset.’
Aurinkovoimahanke käynnistyy Korpisalonnevalla
Tekninen lautakunta päätti asettaa nähtäville Korpisalonnevan aurinkovoima-alueen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Samalla kaava kuulutetaan vireille.
Vapo Terra Oy suunnittelee alueelle enintään 250 megawatin aurinkovoimakokonaisuutta. Suunnittelualue on laajuudeltaan noin 505 hehtaaria ja sijoittuu noin 4,5 kilometrin päähän Vimpelin keskustasta itään. Alue koostuu kahdesta erillisestä kokonaisuudesta Korpisalonnevan ja Kakkurinnevan alueilla.
Hankkeeseen sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, jossa tarkastellaan sekä voimalan että sähkönsiirron vaikutuksia. Kaavoitus ja YVA-menettely etenevät rinnakkain osittain yhteensovitettuina.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 14. huhtikuuta – 22. toukokuuta 2026 kunnanvirastolla ja kunnan verkkosivuilla. Kuntalaisilla ja muilla osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteitä nähtävillä olon aikana.
Kunta luopuu kokoustarjoiluista ulkopuolisille
Tekninen lautakunta päätti lopettaa kokous- ja muiden tilaisuuksien kahvitarjoilujen järjestämisen ulkopuolisille toimijoille.
Jatkossa kunta vuokraa tiloja entiseen tapaan, mutta tarjoiluista vastaavat tilojen käyttäjät itse. Päätöksen taustalla ovat huoli kilpailun vääristymisestä sekä kunnan resurssien tarkoituksenmukaisesta käytöstä.
Lautakunnan mukaan kunnan tarjoama catering-tyyppinen palvelu on kilpaillut suoraan paikallisten yritysten kanssa. Luopumalla tarjoiluista kunta pyrkii tukemaan paikallista yritystoimintaa, keventämään henkilöstön työkuormaa ja selkeyttämään omaa rooliaan.
Vanhan osuuskaupan julkisivuremonttiin lisämäärärahaa
Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle 115 000 euron lisämäärärahaa Vanhan osuuskaupan julkisivujen korjaukseen ja pinnoitukseen.
Samalla lautakunta hyväksyi Kaukomaalaus Oy:n urakoitsijaksi 140 300 euron urakkahinnalla edellyttäen, että lisämääräraha myönnetään.
Kyseessä on museoviraston suojelema vuonna 1941 valmistunut rakennus. Korjauksessa vanha rappaus puretaan kokonaan ja uusitaan. Työt sisältävät myös muun muassa pellityksiä, liittymien viimeistelyjä sekä työmaan purku- ja siivoustyöt.
Esillä myös arjen infrakysymyksiä
Kokouksen lopuksi lautakunta keskusteli useista ajankohtaisista asioista, kuten asemakaava-alueen murskeen lisäyksestä, Lakaniemen koulun liikuntasalin remontista sekä Rantakyläntien kunnostamisesta.
Lisäksi esiin nousivat muun muassa koirapuiston kehittäminen, liikenneympäristön siisteys sekä Tuomaalan sillan nopeusnäyttötaulun toimimattomuus.



