Kauhavan kaupungintalolla esiteltiin 3. maaliskuuta järjestetyssä kuntalaisillassa neljän vaihtoehdon lukioselvitys. Taustalla selvityksessä vaikuttaa valtionosuuksien tuntuva leikkaus lukiokoulutukseen. Rahoitus pienenee portaittain vuosien 2026–2028 aikana. Lopulliset leikkaukset olisivat noin puoli miljoonaa euroa vuodessa. Muutokset lukiokoulutukseen astuvat voimaan aikaisintaan elokuussa 2027 alkavana lukuvuonna. Selvitystä esittelemässä olivat Kauhavan sivistysjohtaja Jonna Heikkilä, opetuspäällikkö Atte Hotti sekä Kauhavan lukion rehtori Toni Uusimäki. Lisäksi tilaisuudessa kuultiin muun muassa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Janne Sankelon, Härmän lukion opiskelijakunnan hallituksen sihteerin Veeti Hipin sekä lukioselvitystyöryhmän jäsenten puheenvuoroja. Vastaava kuntalaistilaisuus tullaan järjestämään 17. maaliskuuta Alahärmän Onnelassa, minkä jälkeen kaupunginhallitus aloittaa selvityksen käsittelyn.
Kauhavan lukioon tehtäviä muutoksia koskevassa selvityksessä esiteltiin neljä vaihtoehtoista toteutusta. Ensimmäinen niistä oli kahden lukion malli, jossa Kauhavan ja Härmän lukiot jatkaisivat nykyiseen malliin. Tämä vaihtoehto tukisi alueellista saavutettavuutta, mutta olisi taloudellisesti raskas eikä vastaa opetuksen yhdenvertaisuuteen. Toisena vaihtoehtona esiteltiin yhden lukion malli, joka takaisi laajemman ja yhdenvertaisen opintotarjonnan, vahvemman henkilöstöresurssin sekä mahdollisuuden poistaa keskiarvoraja. Tämä malli toisi nettosäästöjä vuosittain 333 000–367 000 euroa, jonka lisäksi säästöjä syntyisi opinto-ohjauksesta ja erityisopetuksesta 15 000–20 000 euroa.
Kolmas vaihtoehto on hybridimalli, jossa yhdistyy lähi- ja etäopetus. Tämä malli tukisi pienten opintojaksoryhmien toteutumista, mutta taloudelliset säästöt olisivat vähäisiä ja sen katsotaan soveltuvan täydentäväksi, ei ensisijaiseksi rakenteeksi. Neljäs vaihtoehto olisi vaiheittainen siirtyminen yhteen lukioon. Muutos etenisi vaiheittain vuoteen 2032. Sen katsottiin olevan talouden, toiminnan ja henkilöstön resurssisuunnittelun kannalta raskain vaihtoehto. Muutoksen pitkittämisen nähtiin myös lisäävän epävarmuutta. Valtionosuusleikkausten kokonaisvaikutus olisi tässä mallissa 1 072 550 euroa.
Yhden koulun malli nosti huolen koulumatkoista ja läheisen lukion menettämisestä, mistä nousikin illan aikana useampia puheenvuoroja. Puheenvuoroissa tulee esiin huoli opiskelijoiden koulupäivien venymisestä koulumatkoihin kuluvan ajan vuoksi, sekä miten koulukyyditys Kortesjärveltä tultaisiin järjestämään.
Tilaisuudessa kävi ilmi, että kun käsittelyssä ovat lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttavat asiat, se herättää ihmisissä tunteita ja huolta. Valtionrahoituksen leikkaukset luovat haasteen sovittaa yhteen laadukas lukiokoulutus, joka heijastuu nuorten hyvinvointiin, sekä kustannustehokkaat ratkaisut. Päätöksiä tehtäessä on tärkeä myös miettiä, millaista viestiä Kauhavasta annetaan ulospäin sekä kuinka säilyttää vetovoima, jotta myös jatkossa Kauhavalle tulisi uusia asukkaita ja opiskelijoita.
Marleena Lillstrang




