Lappajärven Itäkylässä toimi vuodesta 1970 vuoteen 1998 asti K-ryhmään kuulunut ja Purolan perheen luotsaama Itätuuli-niminen kauppa. Kauko ja Onerva Purolan perheellä oli Itäkylässä kauppa myös Kuoppalan kylässä. Perheen Aki-poika kasvoi kaupan pitämiseen jo kouluaikana ja otti hoitaakseen Itätuulen valmistuttuaan.
Aki Purola hoiti Itätuuli-kauppaa virallisesti vuodesta 1983 vuoteen 1998. 1990-luvulla väki väheni kylässä ja kaupan kannattavuus heikkeni laman myötä. Kauppojen aukioloaikoja pidennettiin iltoihin ja pyhäpäiviin, mikä olisi vaatinut lisää henkilökuntaa ja nostanut kustannuksia. Ihmisillä ei ollut töitä, ja kilpailu kiristyi uusien kauppojen tulon myötä. Itätuulen tarina päättyi vuonna 1998.
Puroloiden kaupat olivat valintamyymälöitä, vaikka valikoima olikin nykyisiin kauppoihin verrattuna monipuolisempi.
Itäkylässä kaupan pito oli edistyksellistä jo 1960-luvun lopulla, jolloin kauppaan rakennettiin kylmähuone. Sekatavarakaupan valikoima oli lavea, jossain vaiheessa aina leikkuupuimureihin asti.
Itätuuli-kaupassa työskenteli kolme myyjää, muistelee Irmeli Kuoppala, joka oli myyjänä ensin Kuoppalan kaupassa ja siirtyi sieltä Itätuuleen. Yhteensä työvuosia tuli Kuoppalan ja Itätuulen kaupassa 1970-luvun alkupuolelta vuoteen 1986, pääosa niistä Itätuulessa.
–Kaikki myyjät teki kaikkia töitä. Joskus jos Kuoppalan kaupassa ei ollut asiakkaita, kuorin perunat ja panin kiehumaan, että poijat sai syyä. Kauppias Akin veli Hemmo sano monta kertaa, että sinä olit myyjä ja kotiavustaja ja kaikki. Kaupan yläkerrassa oli Akin koti, muistelee Kuoppala kaupan moninaisia töitä.
Kaupassa myytiin kaikkea: vaatteita, polttoaineita, ruokatavaraa, lehmille rehua, vasikoille kivennäisiä. Kuoppalan kaupassa maito oli muovipusseissa, mutta Itätuulessa se oli jo purkeissa. Jauheliha jauhettiin kaupassa.
–Kerran asiakas tuli kysymään onko teillä lööperiä. En tienny, mikä se oli, mutta sanoin, että kyllä meillä varmaan on, katotaas rautapuolelta. Sieltä asiakas sen löysi ite, sellainen osa koiran kettingin päähän, että kettinki pääs pyörimään. Sanoin siihen, että minä aattelin, että kyllä meillä pitäis olla. Työstä teki mukavaa, että sai olla ihmisten kanssa tekemisissä. Siitä minä tykkäsin, muistelee Kuoppala.
Kaupassa oli mukava viettää aikaa
Vanhemmat miehet saattoivat käydä kaupassa useammin, mutta kauppaan ei joudettu kovin pitkäksi aikaa jäädä aikaa kuluttamaan.
–Yks vanha mies tuli aina kauppaan emännän kirjottaman lapun kans. Sen mukaan kerättiin tavarat. Kerran hoksasin, että lapussa luki lipposkengät, vaikka se oli jo eelliskerralla ostanu yhet lipposkengät. Lappu oli jääny lompsaan ja se yritti ostaa samalla lapulla uuestaan. En myöny toista kertaa. Siitä lähtien katoin, että lappu paiskattiin pois, ettei tullu kahta kertaa samoja ostoksia.
Kaupassa oli muutama tuoli, johon isännät saattoivat unohtua istumaan.
– Väliin sano joku isäntä, että kyllä nyt saa haukut, kun menöö kotiin, kun menin hiivaa hakoon, ja emäntä joutu oottamaan.
Aino Alppinen
Lähde: Purolat Lappajärveltä: Sukukirja, Urpo Purola, 2012.
