Jatkaen Ukrainan museoiden teemaa erityisen paikan niistä muodostavat ne, jotka ovat kasvaneet arjen elämästä. Tällainen on Lvivissä, kaupungin vanhin yhä toimiva apteekki, jonka perusti vuonna 1735 sotilasapteekkari Wilhelm Natorp. Se sijaitsee Rynokin torilla 1500-luvulta peräisin olevassa kivitalossa ja on toiminut keskeytyksettä lähes kolmen vuosisadan ajan yhdistäen nykyaikaisen apteekin ja farmasian historian museon tehtävät.
Aluksi laitos palveli kaupunkilaisten lisäksi myös sotilasvaruskuntia. 1700–1800-luvuilla apteekki oli yksi kaupungin arvostetuimmista. Sen nimi juontaa juurensa mustan kotkan symbolista; Keski-Euroopassa yleisestä apteekkimerkistä. Vuodesta 1966 lähtien osa tiloista on toiminut museonäyttelynä. Nykyisin kokoelma käsittää yli 3 000 esinettä: antiikkihuonekaluja, keraamisia ja lasisia apteekkiastioita, vaakoja, huhmareita, retortteja, reseptikirjoja sekä farmaseuttisia teoksia latinaksi ja saksaksi.
Näyttely on sijoitettu useisiin saleihin. Myyntisalissa on säilytetty 1800-luvun sisustus. Erikseen on rekonstruoitu lääkkeiden valmistuslaboratorio sekä kellaritila, jossa on alkemistisen työpajan piirteitä. Näin museo havainnollistaa farmasian kehitystä käsityömäisistä ja puolialkemistisista käytännöistä tieteelliseen lähestymistapaan. On tärkeää, että apteekki ei ole pelkkä näyttelytila: se jatkaa toimintaansa alkuperäisessä tarkoituksessaan. Apteekkimuseossa voi vierailla yhä tänäkin päivänä.
Apteekkien historia on elävää historiaa
Kotiseudullani Poltavan alueella apteekkitoiminnalla on niin ikään pitkät perinteet. Rakennus, jossa apteekki toimi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, muodostaa yhä kaupungin historiallisen keskustan. Arkistotietojen mukaan siellä toimi jo 1800-luvun lopussa proviisori Hersh Leibovitš Kleimanin apteekki. Se on yksi vanhimmista ja tunnetaan nimellä ”Tsentralna” (Keskusapteeekki). Apteekki sijaitsee historiallisessa rakennuksessa, joka kuului aikoinaan aateliskokousten kompleksiin. Sen historia valtion laitoksena alkaa 1920-luvun alusta. Vallan ja hallinnollisten rakenteiden muutoksista huolimatta rakennus on säilyttänyt alkuperäisen käyttötarkoituksensa ja sisustuksensa yli vuosisadan ajan.
Jos Lvivin apteekista on tullut täysimittainen museo laajoine näyttelyineen, kotikaupunkini apteekki on pikemminkin elävää historiaa. Sillä ei ole museostatusta, mutta se on yhä tärkeä osa kaupungin kulttuuriperintöä. Tällaiset esimerkit osoittavat, että farmasian historia Ukrainassa säilyy paitsi suurissa matkailukeskuksissa myös pienissä kaupungeissa, joissa perinne siirtyy eteenpäin rakennusten, asiakirjojen ja yhteisön muistin kautta.
Svitlana Zubenko
