Vimpelin lyhytaikaisyksikkö Vireessä vietettiin lämminhenkistä joulujuhlaa 9. joulukuuta joululauluja laulellen ja kahvitellen. Omaisille ja jaksolaisille suunnattu juhla on vuosittain odotettu tapahtuma.
–Tämä on tärkeä perinne, vaikka omaisia käy meillä kyllä muutenkin päivittäin, ja viikonloppuisin vielä enemmän, kertovat sairaanhoitaja Susanna Shemeikka ja lähihoitaja Henri Mäenpää.


Vire toimii Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen 20-paikkaisena lyhytaikaisyksikkönä. Aiemmin yksikkö tunnettiin intervalliyksikkönä, mutta alueen yhdenmukaistaessa nimikäytäntöjä muuttui myös Vimpelin yksikön nimi. Toiminnan ydin on silti säilynyt pääasiassa samanlaisena: yksikössä tuotetaan palveluja yli 65-vuotiaille ikäihmisille, kuten vuorohoitoa, omaishoitajien lomajaksoja ja lyhytaikaista asumista.
–Suurimpia muutoksia entiseen on, että nykyisin Vire toimii myös arviointiyksikkönä, kertoo yksikön palveluvastaava Heidi Kuusela.
–Meille voi ohjautua asiakas toimintakyvyn arviointiin esimerkiksi kotoa käsin, jos siellä ei enää pärjää yksin tai puolison tuen varassa. Asiakas voidaan ohjata meille jaksolle myös akuuttiosastolta.
Arviointijakson aikana kartoitetaan yhdessä asiakasohjauksen ja kotihoidon kanssa jatkoa ja oikeita palveluita asiakkaalle. Jaksot voivat kestää yhdestä kolmeen viikkoon. Kuntarajat eivät enää määritä asiakkaita, vaan Vimpeliin voidaan ohjata jaksolle esimerkiksi Kurikasta. Asiakas ohjataan jaksolle sinne yksikköön, missä sillä hetkellä on vapaita paikkoja.
Kuntouttavaa toimintaa päivittäin
Jaksoille on mahdollista hakeutua vain asiakasohjausyksikön päätöksellä.
–Eli jos omaisesi on jakson tarpeessa, tulee sinun ensimmäisenä ottaa yhteys asiakasohjausyksikkö Alviinaan Alajärvelle, ohjeistaa Kuusela.
Vireessä tuotetaan arkea rikastuttavaa, kuntouttavaa ja toimintakykyä kasvattavaa tai tukevaa toimintaa. Päivittäin järjestetään esimerkiksi erilaisia tuokioita.
–Ohjaava toiminta voi olla pelejä, palapelejä, arvoituksia tai vaikka bingoa – se on meillä oikea kestosuosikki. Ikääntyneiden yksinäisyyttä on paljon ja usein jo pelkkä yhdessäolo ja toisten seura voi olla monelle kuntouttavaa, Shemeikka ja Mäenpää kuvaavat.
Vapaaehtoisten vierailu on aina odotettua ja Kuusela toivottaakin myös uusia vapaaehtoisia lämpimästi tervetulleiksi. Yksikössä on vieraillut esimerkiksi kaverikoiria, SPR:n ystäväpalvelun vapaaehtoisia ja lauluryhmiä.
–Ikäihmiset nauttivat valtavasti vapaaehtoisten vierailuista, eikä toiminnan tarvitse olla mitään ihmeellistä, se voi olla vaikka vain yhdessäoloa.
Yksikön toiminnan Kuusela kokee olevan yksi tärkeimmistä sote-alan tuottamista palveluista. Merkityksellinen työ on tärkeää myös henkilökunnalle.
–Kyllä me koemme tekevämme tärkeää työtä, kun voimme työssämme tukea asiakkaan merkityksellistä elämää. Meille nämä ihmiset eivät ole vain pelkkiä jaksolaisia, vaan jokainen heistä on ainutkertainen ihminen. Vanhat sukupolvet ovat monesti kovia kokeneita, me olemme täällä heitä varten – auttamassa ja pohtimassa kuinka arki voisi heille olla mahdollisimman arvokasta. Tämä on merkittävää työtä ikäihmisten ja omaishoitajien eteen.


Lue myös:




