Kesällä touhutaan ja liikutaan paljon. Kuntokin ehkä hieman nousee ja paino saattaa taas laskea. Niin kävi minullekin luhtityömaan ja kyläseuran talkoiden kanssa äpeltäessä, että paino putosi neljä kiloa. Olo oli kevyt ja vyöhönkin piti tehdä uusia reikiä, ettei housut puttoo. Talkoot loppuivat, luhti valmistui, ja illat alkoivat pimetä ja ilmat kylmetä. Jostakin kumman syystä ostoskärryihin alkoi kaupassa ilmestyä suklaalevyjä, karkkipusseja, perunalastuja ja rähmäviinereitä. Pitihän Ouluun mentäessä hakea Räyringin leipomon tehtaan myymälästä vielä pari säkkiä kakkoslaadun kanelikorppuja ja muutama pussi Hanna-tädin kakkuja. Muutamassa viikossa puntari ilmoitti, että ne neljä kiloa on kohta takaisin vyötäröllä ja vyönkin voi taas laittaa vanhoihin reikiin.
Napostelu ja lohtusyöminen jatkuvat aina jouluun asti ja silloin vasta mässäily alkaa. Muutamassa päivässä voi tulla useita kiloja lisää ja sitten yleensä omatuntokin herää ja alkaa kolkuttaa niin kovasti, että vuoden vaihteen jälkeen aletaankin nälkäkuurille. Hanna-tädin kakut ja muut hiilihydraatit saavat jäädä kaupan hyllyille ja vatsa täytetään ravitsevilla keitoilla näkkileivän kera sekä syksyllä pakastimeen ahdetuilla muikuilla ja kuhafileillä. Painon nousu loppuukin ja paino alkaa tuskastuttavan hitaasti tippua tehostetun liikunnan vauhdittamana.
Kerran minulla oli työkaverina ortodoksi, jolla oli saman suuntainen vuodenkierto sillä erotuksella, että kaveri söi ahnaasti koko vuoden, kunnes alkoi ortodoksien Suuri Paasto. En tiedä kuinka tarkasti kaveri noudatti paaston ohjeita, mutta useita viikkoja kuitenkin. Paastossa ei syödä viikkokausiin eläinkunnan tuotteita ja muutamana päivänä ei syödä lainkaan. Kaveri laihtui aina paaston aikana keväällä kymmenisen kiloa, mutta alkoi sen jälkeen ahmia kunnolla ja pian oli taas kropassa lihaa luitten ympärillä valmiina uuteen paastoon.
Paasto sinällään silloin tällöin hallitusti ja järkevästi toteutettuna on kai hyvinkin terveellistä. Paastoja on tietysti monenlaisia, mutta tärkeintä lienee ruuan määrä, mitä sisuksiinsa ahtaa. Hermostuin joskus itsekin selvään ylipainoon ja päätin jättää iltapalan väliin. Mourusihan se maha aikansa, mutta kun ruokaa ei tippunut, niin pian se mahakin oppi siihen ja lopetti murinan. Paino kuitenkin alkoi hiljakseen pudota ja muutamassa kuukaudessa se oli oikeissa lukemissa. Talven pakkasissa tarkenee varmaan paremmin, jos on hieman ylimääräistä rasvakerrosta, joten ei kai muuta kuin napostellaan joulua odotellen.
Heikki Salmela
