Tänä vuonna palkitaan kunniamerkeillä historian ensimmäiset isät – äitejä on palkittu vuodesta 1946. Tasavallan presidentti myöntää kunniamerkin 48 kasvatustyössä ansioituneelle isälle, heistä kahdeksan on Etelä-Pohjanmaalta. Presidentinlinnassa 9. marraskuuta vietettävään juhlaan suuntaa myös alajärveläinen Timo Mariapori.
–Ensimmäinen sijaislapsemme, joka asui meillä vuodesta 2013 aikuisuuteen saakka, otti asian tiimoilta yhteyttä tyttäreeni jo alkuvuodesta luettuaan, että tällaisia ansiomerkkejä aiotaan myöntää, ja he käynnistivät hakuprosessin. Melkoinen paperiviidakko se kuulemma oli, suosittelijoitakin piti olla. Nykyisten sijaislasten sosiaalityöntekijä oli antanut puoltolauselman, ja kun olen sekaantunut myös yhteisten asioiden hoitamiseen, kaupunginjohtajaltakin oli kysytty.
–Se tuntuu erityisen hyvältä, että aloite tuli tältä ihmiseltä, tämä tyttö pitää meitä omana perheenään; vuosien varrella monet keskustelut käytiin, eikä kaikki mennyt aina kuin Strömsössä.
Perinteisesti isänpäivää on juhlittu Mariaporin perheessä jälkikasvun ja sittemmin myös lastenlasten kanssa.
–Nyt haetaan vauhtia isommalta kirkolta ensin Annen kanssa ja perhe on kutsuttu kokoon illaksi. Minulla neljänlaista isyyttä: biologisen isän roolin lisäksi olen pappa lastenlapsilleni, joihin lasken myös sijaistyttären lapsen, sijaisisä ja tukiperheisä.
Isänä oleminen muuttunut paljon 60-luvulta nykypäivään
1967 syntyneen Timo Mariaporin lapsuudessa isä oli läsnä, mutta isyys oli varsin toisen näköistä kuin nykyisin.
–Isä oli maanviljelijä ja hoiti lypsykarjatilaa, kulki töissään, äidillä oli päävastuu kodista ja lasten kasvatuksesta. Isä oli kuitenkin turvallinen, rauhallinen ja huolehtiva. Sittemmin yhteiskunnassa on tapahtunut myönteistä kehitystä ja miesten osuus lasten ja kodin hoidossa on kasvanut. Itse ajattelin jo nuorena, että miehen tulee selvitä kotitöistä ja olla mukana lasten kasvatuksessa.
Mariapori tuli isäksi 23-vuotiaana ja perheeseen syntyi neljä lasta. Anne-vaimo lähti opiskelemaan toimintaterapiaa Jyväskylään 2005, jolloin Timo jäi hoitamaan perhettä ja kotia. Nuorin lapsista oli seitsemänvuotias.
–Se oli esikoulu, joka valmisti tuleviin kuvioihin. Anne oli toiminut perhepäivähoitajana ja meillä oli ollut tukiperhelapsia jo Annen ollessa vielä kotona. Anne perusti valmistumisensa jälkeen Järvi-Pohjanmaan terapiapolun ja, joka työllisti enimmillään seitsemän henkilöä. Sittemmin Coronaria osti yrityksen, ja Anne käy töissä Seinäjoella. Itse olin eduskunta-avustajana sen jälkeen kun maatalous oli lopetettu tilalta, viisi vuotta taksirenkinä ja tein postissa viikonloppujakoja. Lopulta vaimo palkkasi omaan firmaansa. Sijaisperheille oli kova kysyntä ja meiltä oli kysytty, olisiko valmiuksia toimia sijaisperheenä. Aloitimme valmennuskurssin 2012 ja seuraavana kesänä meille tuli ensimmäinen sijaislapsi. Koska sijoitettujen lasten taustalla on usein hylkäämisen ja pettymyksen kokemuksia, ajattelimme, että toisen meistä on hyvä jäädä kotiin, ja käytännön vuoksi minä jäin. Olen kantanut päävastuun sijaisvanhemmuudessa.
Sijaistyttö sai seuraa pojasta, ja kaksikko varttui seuraten perheen biologisia lapsia. 2018 perheeseen tuli kaksi nuorempaa sijaislasta, ja pojan siirryttyä muualle Mariaporit aloittivat uudelleen tukiperhetoiminnan, jonka myötä heillä vierailee kaksi lasta kahdeksan vuorokautta kuukausittain.
Rehellisyys ja toisten huomioiminen kasvatuksen avainasemassa
Mariapori näkee isänä tavoitteekseen lasten kasvattamiseksi yhteiskuntakelpoisiksi.
–Rehellisyys on tärkeää. Koti on paikka, missä asioita opetellaan. Kukaan ei ole virheetön, mutta virheistä pitää pystyä oppimaan. Jos ei kotona opi, muualla koulun on kovempaa. Avoimuus, toisten huomioon ottaminen ja hyvät käytöstavat ovat myös tärkeitä.
Ansiomerkin myötä hän haluaa nostaa esille sijais- ja tukiperheiden toiminnan merkitystä ja arkea.
–Joskus kysytään, mitä teen työkseni, mutta kyllä tämä ihan työtä on. Kun lapset ovat koulussa, voi tehdä omakotitalon töitä, valmistella ruokailua ja olla läsnä kun lapset tulevat kotiin. Kasvatus on normaalikasvatusta haastavampaa, monessa roolissa saa olla. Työ ei ole ruusuilla tanssimista, eikä pikavoittoja jaeta. Emme ole ohjelmatoimisto eikä malliperhe, mutta arki hoitaa, koska usein lähtötilanteessa lapsella ei ole ollut normaaliarkea, vaan traumatisoivia kokemuksia. Silmä on harjaantunut lasten kanssa, mitä kannattaa tehdä.
–Nyt kun kaveriporukoilla ensimmäisiä lastenlapsia, omat lapset lähteneet kotoa, he ihmettelevät miten jaksatte hälinää ja huolenpitoa. Se palkitsee, kun syntyy luottamus. Ja se, kun viikkojen ja kuukausien työstämisen jälkeen huomaa, että joku asia on lähtenyt uusille urille.
Sijais- ja tukiperhetoiminta voi olla Mariaporin mukaan raadollistakin työtä.
–Sen pitää sopia omaan kotipalettiin eikä pidä hetken hurmassa lähteä. Kun on kyse lapsista, jotka ovat kokeneet paljon pettymyksiä ja laiminlyöntejä, on karhunpalvelus, jos joutuu luopua ja siirtää heidät eteenpäin. Pitää tarkkaan miettiä, onko resurssia ja sisäistä paloa auttamiseen ja edellytyksiä turvallisen elämän tarjoamiseen. Lapset ovat tilanteessa ilman omaa syytään. Heidän potentiaalinsa löytäminen ja auttaminen paremmille poluille kuin heidän omat vanhempansa kenties, on merkityksellistä. Syrjäytyneet ihmiset ovat yhteiskunnalle kallis erä sekä inhimillisesti että taloudellisesti.
Sijais- ja tukiperhevanhemmuus on koko perheen projekti
Sijaisvanhemmuus on sitovaa. Arkeen Mariaporit saavat katkoja mökkeilemällä ja pienillä reissuilla.
–Omat lapset asuvat nyt kaikki lähellä ja olemme paljon tekemisissä toistemme kanssa. Annan ison kiitoksen heille kodin ja huomion jakamisesta näinä vuosina, samoin Annelle. Tämä on ollut koko perheen yhteinen asia.
