Kuuluisan, erinomaisen ja historiallisenkin elokuvan Kahdeksan surmanluotia (1972) alussa on teksti: ”Viina on se pahan alku meijjän perreessä!” Elokuva kertoo pientilallisesta, köyhyydestä, työttömyydestä ja pontikanteosta pihtiputaalaisen elämässä. Tuota elokuvaa katsellessa oppii paljon. Jos käyttää alkoholia kohtuullisesti tai on absolutisti, välttää monia ongelmia: koulukiusaamista, leimautumista, ennakkoluuloja, terveysongelmia; luettelo on loputon.
Muistan nuoruuteni humalahakuisen juomisen. Ikäisteni keskuudessa oli tavallista, että käytiin Evijärvellä, tehtiin kiljua, impattiin ja ”sekoiltiin”. Jotkut ovat niistä jälkeenpäin kertoneet, eivätkä ne unohdu. Evijärven tarinat ovat oma luku sinänsä. En koskaan käynyt niissä tapahtumissa, eikä yhtään harmita. Tanssia tykkäsin yliopistoaikana. Lapsuus ja nuoruus tuli kesäisin vietettyä Ruotsissa ja kaveripiirissä emme koskaan juurikaan puhuneet viinasta ja ryyppäämisestä; meillä oli pallopelit kaikki kaikessa ja hyvä niin.
Sosiaalista touhuamista ja paljon urheilua
Teini-ikäisenä meillä oli ruotsalaisten kavereideni kanssa paljon vaihtoehtoja: ilmakiväärillä ampuminen, telttailu, uiminen, jalkapallon pelaaminen, ruotsalainen pesäpallo (brännboll), jota pelattiin ruotsalaisissa kouluissa paljon ja myös ruotsinkielisellä paikkakunnilla Suomessa), kroketin pelaaminen ja tietysti tennis. Jokaiselle päivälle oli tekemistä. Björn Borgin tennispelejä seurattiin ja puitiin kerran, kun hävisi tuittupäiselle John McEnroelle. ”Det var syn, att han förlorade!”sanoi kaverini.
Kun silloin ei ollut sosiaalista mediaa, menimme ovelta ovelle ja keräsimme porukan ja polkupyörillä menimme pelaamaan pallopelejä. Parilla pojalla oli Dakota Puch- ja Yamaha-mopo. Pyöräilijät ajoivat pääsiassa Crescentillä. Isot pojat pelasivat Ekåsin nurmikentällä jalkapalloa. Tytöillä oli mieliharrastuksena ratsastus ja elokuvissa käynti. Luksusta oli maauimalassa ja eläintarhassa käyminen Boråsin kaupungissa. Vieressä oli myös Ryavallen, jossa Elfsborg IF pelasi jalkapalloa Allsvenskanissa. Jos ei pelattu, niin olimme leikkikentällä, jonka vieressä oli hiekkakenttä, keinut, hiekkalaatikko ja ”Rutschkana” eli rakennelma, jossa on edelleenkin sama liukumäki. Se on siellä edelleen ja se oli joidenkin seurustelevien teinien viettopaikka. Se oli aivan mummolani lähellä. Nämä edellä mainitut henkilöt asuivat kaikki alle puolen kilometrin sisällä.
”Det var goda tider det!” – ”Joo, ne oli hyviä aikoja ne!” Ystäväni Peter muisteli, että lapsia oli silloin paljon Boråsissa, Ekåsissa. Tämä paikka oli idyllinen, muistuttaen kainuulaisia vaaramaisemia ja kun lunta tuli yleensä paljon, harrastimme rattikelkkailua ja pulkkamäessä laskemista, jollainen paikka meillä oli vajaan kahden kilometrin päässä. Talvet olivat leutoja ja heikkoa pakkasta oli enimmäkseen, mutta kostea ilmasto teki siitä kuitenkin kylmän. Kenelläkään kavereistani ei omistanut tietokonetta, eikä kukaan koskaan puhunut edes 1980-luvun alussa Commodore 64:sta ja tietokonepeleistä.
Kylässä oli kyläkauppa Alingsåsin valtatien varrella linja-autopysäkin vieressä. Kyltissä luki ”Ekås Livs”. Nykyään se on ränsistynyt. Retkeilymaja ja entinen urheilumaja Elfsborsstugan on edelleen käytössä, jossa voi majoittua. Se vastannee nykyään ehkä nuorisotaloa. Ekåssa oli myös pieni seurakuntakoti, jossa on joulun muistot ja sen parkkipaikalla tennispelit. ”Suojärvi” Gullsjön ja Hålsjön, joka on nykyään suosittu kalastuspaikka, olivat uimapaikat. Korjasimme lautan suojärvessä ja talvella se oli luistelupaikka. Nykyään se on kasvanut umpeen.
Muutettuamme 1975 keväällä Ruotsista, ensimmäinen katsomani pesäpallopeli oli Seinäjoella. Peli päättyi tasan 3-3 ja avaimella palkittiin koppari Veijo Parhiala. Seurasin peliä, mutta en ymmärtänyt siitä mitään. Kiinnostus lajia kohtaan alkoi silloin.
Lasse Pippola
