Pari kolme vuotta sitten pohdittiin ja suunniteltiin hanketta, jossa kerättäisiin Lappajärveen liittyviä tarinoita kirjaksi asti. Hanke ei lopulta toteutunut ja tarinat elävät aikansa enää perimätiedon varassa. Tarinat ovat tietysti lähtökohtaisesti ikivanhoja, mutta tässä uudempi, joka tapahtui vuosituhannen vaihteen tienoilla.
Olin siihen aikaan Kemin ammattikoulussa töissä ja työkaverina oli innokas kalastaja ja vetouistelun harrastaja, joka kilpaili SM-tasolla asti. Hän haikaili lähtöä Lappajärvelle uistelukisoihin ja kun lupasin ilmaisen majapaikan mökin nukkuma-aitassa, niin asia oli sillä selvä.
Kaverit tulivat mökille perjantaina hyvissä ajoin ja heti piti päästä Lappajärvelle testailemaan uistimia ja hakemaan uuteen vesistöön tuntumaa. Vene vesille ja heti aluksi ison moottorin kaasu täysille ja hetkessä oltiin lähellä Selkäsaaria. Uistimet veteen ja kalaakin alkoi tulla. Koetin sanoa Vasikkasaaren päätä lähestyttäessä, että siinä on matala karikko, mutta kaikuluotain kuulemma varoittaa kivistä. Puolen minuutin päästä lähes kaikki uistimet olivat pohjassa kiinni.
Illalla sovittiin, että kahvi ja aamupala on aamulla seitsemältä valmiina ja kun kysyin tulenko herättämään, vastaus oli, että heillä on herätyskello. Aamulla kello tuli seitsemän ja lähenteli puoli kahdeksaa, mutta miehiä ei vain kuulunut. Koputtelin aitan ovelle ja hetken hiljaisuuden jälkeen kuului äänekäs voimasana ja miehet ryntäsivät ulos. Aamupalakin jäi syömättä, kun tuli kiire kisapaikalle. Loppupäivän tapahtumia en ollut näkemässä, mutta venekunnalta oli kuitenkin loppunut polttoaine ja vene oli ajelehtinut kovan aallokon mukana kohti jonkin saaren rantakivikkoa. Ei muuta kuin mies kevätkylmään veteen estämään veneen kivikkoon ajautuminen. Kaverit olivat saaneet bensaa jostakin mökiltä ja päässeet lähtöpaikalle tankkaamaan ja lorottaneet vahingossa dieseliä bensatankin täyteen. Diesel oli tyhjennetty johonkin veneen koteloon ja sitten bensaa tankki täyteen.
Aikaa oli vielä, joten takaisin vesille kaloja narraamaan ja saalista olikin tullut ihan mukavasti. Punnitukseen oli ehditty viime tipassa, mutta siellä paljastui, että venekunta oli unohtanut aamun hässäkässä ilmoittautua kisaan. Reissusta ei myöhemmin työpaikalla puhuttu sanaakaan, mutta se jäi taatusti kavereiden mieleen ikiajoiksi.
Heikki Salmela
