Motanka – muinainen käsintehty suojelusnukke 

Motanka (1)
Motankaa, eli kangasnukkea ei tehdä tavalliseksi leluksi vaan suojelukseksi.
Motanka (1)
Motankaa, eli kangasnukkea ei tehdä tavalliseksi leluksi vaan suojelukseksi.

Motankaa, eli kangasnukkea ei tehdä tavalliseksi leluksi vaan suojelukseksi. Sen valmistusprosessi ei lainkaan muistuta nykyaikaisten nukkejen tekoa. Sitä ei ommella eikä maalata. Kaikki tehdään käsin – pelkillä kangaspaloilla ja langoilla. Nimi “motanka” tulee siitä, kun nukkea ei ommeltu vaan “motattiin”: kangasta kierrettiin langoilla pääksi, käsiksi, vartaloksi. 

Runkona toimii yleensä tiukasti kierrätetty tai taitettu kangaspala. Se ympäröidään valkoisella huivilla tai kangaskappaleella, josta tulee kasvot. Kasvoihin ei maalata piirteitä, koska on uskottu, että silloin nukella ei olisi sielua, eikä se päästäisi pahoja henkiä sisälle. Silmien ja suun sijasta naamiossa asetetaan värillinen risti langoista. Se on harmonian, auringon ja neljän maailman suunnan yhtenäisyyden symboli. 

Vartalo muotoillaan toisesta kangaspalasta, usein käytetystä paidasta tai pyyhkeestä. Kangas taitetaan ja sidotaan langoilla tietyistä kohdista, jotta muodostuvat vyötärö, hartiat, kädet. Usein sisälle laitetaan jyviä, kuivattuja yrttejä tai jopa palasia vanhasta kirjotusta paidasta – kaikki tämä tuo lisäsymboliikkaa ja voimaa. 

Nukke puetaan: sille sidotaan huivi, tehdään hame, esiliina, kaulakoru. Yleensä nukkeen puetaan kansallispuku kirjailtuna. Värit eivät ole valittuja sattumalta, vaan niillä on erityinen merkitys: punainen – elämä, rakkaus; sininen – rauha; vihreä – terveys; keltainen – vauraus. 

Henkilökohtainen kokemukseni alkoi Poltavan alueelta, jossa isoäitini opetti minua, kuinka oikea motanka‑suojelusnukke tehdään. Kun tein ensimmäisen nukkeni, isoäitini sanoi: “Ei saa ajatella pahaa, koska kaikki jää nukkeen.” Valitsimme vanhan perheen paidan, kuivattua minttua, vähän vehnää. Kaikki kierrettiin hitaasti, rukouksella, hiljaisuudessa. 

Eräässä Pirogovin museossa näin vanhan nuken, löydetyn vanhan talon katolta. Se oli tehty pellavakankaasta ja täytetty jyvillä sekä kuivilla kukilla. Sen kasvot olivat jo hieman kuluneet, mutta risti näkyi yhä. Sanotaan, että isoäitini piti sitä mukanaan myös sodan aikana – suojeluksena ja muistona kodista. Tässä on jotain hyvin liikuttavaa. 

Nykyään käsityöläiset tekevät modernimman version motanka‑nukesta – se voi olla vaikka rintakoru motanka‑nukella, koristeltu helmillä, yhdistäen perinteen käsityöhön estetiikan ja symboliikan kanssa. 

Jokainen motanka on erityinen. Se ei ole vain matkamuisto, sillä jokaisessa on pala juuriani, kansani kulttuuria, isoäitiäni ja isoisoäitiäni. 

Svitlana Zubenko 

Lue myös:

Jaa Somessa

Jätä kommentti