Rivakasti edennyt Kortesjärven uusi lämpökeskusprojekti on loppusuoralla. Nyt laitoksella menossa oleva koejakso on Kauhavan Kaukolämpö Oy:n toimitusjohtaja Juho Lahtisen mukaan lähes kuukauden ennakoitua etuajassa.
–Nyt laitoksella on menossa noin kolmen viikon mittainen koejakso, ja mikäli tämä menee suunnitellusti, niin laitos on tarkoitus ottaa vastaan tilaajalle eli Kaukolämpöyhtiölle, viikon 39 päätteeksi.
Lahtisen mukaan mahdolliset häiriöt laitoksella siirtäisivät vastaanottoa eteenpäin.
–Myös polttoaineaseman saneeraus on edennyt aikataulussa, mutta koska lämpökeskuksen puoli saatiin käyttöön etuajassa, asema on vielä vähän kesken. Tällä ei ole kuitenkaan merkitystä laitoksen lämmöntuotantoon, Lahtinen tarkentaa.
Alueen viimeistelytyöt, sisältäen asfaltointeja ja viherrakentamista, tullaan tekemään vasta keväällä. Myös varalämpökeskus tullaan maalaamaan tai verhoilemaan uudelleen ensi vuoden puolella, joten täysin valmiiksi aluetta ei tulla saamaan tänä vuonna.
–Laitoksen päästö-, melu- ja hyötysuhdemittaukset tullaan tekemään vasta talvella, jolloin laitosta pystytään kuormittamaan huipputeholla. Työmaa-aidat alueelta tullaan kuitenkin poistamaan, kun aseman rakennusurakka on saatu valmiiksi, Lahtinen toteaa.
Regina Ketomäki
Lue myös:














