Luomakunnan sunnuntai 

Noora Granvik
Noora Granvik.
Noora Granvik
Noora Granvik.
Julkaistu:
Aihe:

Nyt vietämme syyskuuta ja silloin voi jo virallisesti sanoa syksyn alkaneen, vaikka lämpimiä päiviä on ollut vielä jäljellä. Olemme vuodenkierrossa sadonkorjuun ajassa. Kesän työt ovat takana päin ja nyt on aika korjata työn hedelmiä. Elokuun viimeisenä sunnuntaina vietimme Evijärven kirkossa luomakunnan sunnuntaita. Vanhasta testamentista luettiin tuttu luomiskertomus (1.Moos 1:1-31, 2:3). Alussa Jumala loi taivaan ja maan

Jumala loi järjestyksen kaaokseen ja totesi: NÄIN ON HYVÄ. Ympäröivä maailma on hyvä. Maailman tarkka tasapaino takaa elannon, ravinnon ja elämän mahdollisuudet kaikille täällä oleville. Kun ihminen sitten rikkoo luomakuntaa vastaan, järjestys vaihtuu kaaokseen. Ihmisen teoista voisi ottaa esille useitakin esimerkkejä ja myös valitettavasti ihan lähimenneisyydestä. Ihminen on toiminut omista itsekkäistä näkemyksistään käsin ja tuhonnut ympäristöään peruuttamattomasti. Tuhoaminen voi olla myös henkistä. Kuten esimerkiksi ihmisten asenteiden myrkyttämistä jotain tiettyä asiaa kohtaan. Tämän päivän keskusteluissa, joissa välillä tahallaan mennään vastakkain asetteluun ja asioiden mustavalkoiseen esittelyyn, ei korjata tehtyjä virheitä. Eikä myöskään korjata vääristyneitä asenteita. Haluaisin siis perään kuuluttaa halua yhteiseen tekemiseen, vuoropuheluun ja kompromissiin. Meille on annettu tehtäväksi huolehtia ja suojella luomakuntaa. Tämä tarkoittaa sekä viljelyä että varjelua. Hyvyydessään hän lahjoittaa teille jälleen sateen, 
lähettää sadekuurot ajallaan, antaa syyssateen ja kevätsateen niin kuin ennen. Silloin puimatantereet ovat täynnä viljaa, ja puristamoissa öljy ja viini tulvivat yli reunojen. (Joel: 2:24) 

Kristillinen käsitys luomakunnasta ei ole paikalleen pysähtynyt. Vuodenkierto on tästäkin konkreettinen esimerkki. Aina syntyy uutta, kun olemme turvanneet hyvän ja terveen kasvualustan. Jokainen asia luomakunnassa on kytköksissä toisiinsa ja merkityksellinen. Pieninkin osa luomakuntaa on arvokas. Saman asian voi kääntää toisin päin. Pieninkin meistä voi tukea toista. Teoilla ja sanoilla. Jokaisen tekemä työ yhteiseksi hyväksi on äärimmäisen arvokasta. Tänäkin syksynä muistakaamme olevamme osa itseämme suurempaa. Jokaisen elämällä on tarkoitus ja olemme rakkauden arvoisia. Niin Jumala katsoi luomaansa ja totesi sen olevan HYVÄ. 

Noora Granvik 

Lue myös nämä jutut

Jaa Somessa

Jätä kommentti