Uittomieskämpällä vilkas kesä – Risteilyt Evijärvellä kiinnostavat

Evijärvi-Seuran Uittomieskämppä
Evijärvi-Seuran Uittomieskämppä
Evijärvi-Seuran Uittomieskämppä
Evijärvi-Seuran Uittomieskämppä

Evijärven Uittomieskämpällä on ollut tapahtumarikas ja vauhdikas kesä. Erilaisten tapahtumien ja tilaisuuksien, kuten tukkilaisnäytösten, perhejuhlien ja yhteislauluiltojen lisäksi vierailijoita ovat ilahduttaneet kesäkahvilan antimet ja risteilyt Evijärvellä.

–On ollut aika lailla vilkas kesä verrattuna viime kesään. Kylmä kevät ja alkukesä oli hiljaisempaa, mutta heinä-elokuun aikana vilkkaampaa. Ruumissaareen tutustuminen on ollut suosittua. Entisten ja nykyisten evijärveläisten sekä kesävieraiden lisäksi on ollut ulkomaista porukkaa. Kahvilatoiminta piristyi selvästi viime kesästä, ja kämpän varauksia on ollut myös ihan kohtuullisesti. Kävijöitä kämpällä oli elokuun loppuun mennessä 1 700 henkeä ja siihen vielä kahvilakävijät päälle. Eläkeläisryhmille tämä on osoittautunut mainioksi sokkoretkikohteeksi, kertoo Evijärvi-Seuran puheenjohtaja Ilmari Sulkakoski.

Kesäkauden päätyttyä kämpällä pidetään vielä syyskokouksia ja valmistaudutaan pikkujoulukauteen.

–Loppukesä näyttää muodostuvan kiireiseksi erilaisten kokousten ja yritysten koulutustilaisuuksien merkeissä.

Keskitalvella tammi-helmikuussa Uittomieskämppä on kokonaan kiinni. Seuraavan kesän toimintaa vielä mietitään.

–Tämmöisen toiminnan pyörittäminen harrastustoiminnalla on aika raskasta. Onneksi oli palkallinen kahvilatyöntekijä, sillä muu toiminta teettää työtä ja porukka meinaa väsyä. Ensi kesän palveluja kehitetään ja uuttakin on tulossa, niistä kerrotaan keväällä tarkemmin. Ensi kesäkaudelle otetaan varauksia ja niitä on jo tullutkin. Kannattaa olla ajoissa, jos aikoo tiettynä päivänä saada Uittomieskämpän käyttöön.

Lue myös nämä jutut Evijärveltä

Jaa Somessa

Jätä kommentti