Vimpeliläislähtöinen bändi Frank’s Dream on soittanut nykyisellä kokoonpanollaan kolmisen vuotta. Elokuussa yhtye julkaisi kaksi uutta kappaletta, Ilta Kirpussa ja Aamu Alvariinissa.
–Biisien tarinat nivoutuvat yhteen ja perustuvat tositapahtumiin – vaikkakin kerrontaan on käytetty taiteellista vapautta. Paikalliset varmasti tunnistavat niistä jotain tuttua ja samaistuttavaa, avaa Joonas Vesala kappaleiden taustoja.
Bändissä soittavat Vesalan (rummut) lisäksi Elmeri Nygård (kitara, laulu), Kostipekka Syrjälä (kitara) ja Roope Ylisuutari (basso). Sama porukka on monelle tuttu kesäkahvila Kahvila 16:sta vuodelta 2023, josta heille myös myönnettiin Vimpelin Yrittäjien Vuoden nuori yrittäjä -palkinto.
–Ystävyys näkyy meillä hyvänä kemiana ja tekemisen ilona joka asiassa, ja uskoisin sen keikoilla välittyvän myös yleisöön, Vesala pohtii.
Keikkoja bändille on ehtinyt kerääntyä hyvinkin erilaisista tilaisuuksista, mutta erityisesti Museolla soi -ilta vuodelta 2023 on jäänyt erilaisuudessaan mieleen.
–Raju ukonilma keskeytti tapahtuman. Jotain piti keksiä, joten menimme läpimärkinä hattu kourassa kysymään paikallisesta pubista voisiko hommaa jatkaa siellä, ja se sopi. Keikka soitettiin sitten loppuun Pub Völjyssä. Oli hienoa, kun sieltä tultiin äkillisessä tilanteessa vastaan.
Ikimuistoisten keikkojen arkistoon pojat listaavat myös yksityiskeikan Sääksjärvellä, jossa Roope sai vahvistimesta sähköiskun ja joutui päivystykseen tarkkailtavaksi.
–Isompaa vahinkoa ei siinä onneksi käynyt, ja keikka aloitettiin heti kun Roope pääsi pois päivystyksestä, muistelevat pojat.
Omia biisejä ja covereita
Frank’s Dreamin keikoilla kuullaan bändin omia kappaleita sekä tuttuja covereita sopivassa suhteessa. Ensimmäinen julkaistu biisi Funky World on muodostunut takuuvarmaksi loppuhuipennukseksi, ja sitä on parhaimmillaan yleisön pyynnöstä soitettu jopa viisi kertaa peräkkäin.
–Tutut hitit houkuttelevat paikalle matalalla kynnyksellä, mutta samalla myös meidän biisit tulevat kuulijoille tutuiksi, Nygård sanoo.
Luovuus pitää virkeänä
Frank’s Dream ei lokeroidu yhteen tyylilajiin, vaan kokeilee rohkeasti eri vaikutteita.
–Meillä on kaikilla laaja musiikkimaku, ja siitä syntyy hienoja ideoita. Parasta on se, että musiikillisesti voimme tehdä mitä vain, Vesala kertoo.
–Musiikki on meille kanava ilmentää omaa taiteellisuutta. Luominen pitää pään virkeänä. Ja kun yhdessä tekee, luovuus moninkertaistuu.
Haaveissa siintää esiintyminen Provinssin pikkulavoilla.
–Musanteon ja treenaamisen ohella juuri esiintyminen on kuitenkin se juttu, bändi tiivistää.














