Möksyn aluetta kehitetään hankkeella

Möksyn alueelle halutaan yrityksiä ja investointeja. Kuva: Freepik.
Möksyn alueelle halutaan yrityksiä ja investointeja. Kuva: Freepik.
Möksyn alueelle halutaan yrityksiä ja investointeja. Kuva: Freepik.
Möksyn alueelle halutaan yrityksiä ja investointeja. Kuva: Freepik.

Alajärven kaupunki hakee Energiaviisas Möksy -hankkeelle rahoitusta Etelä-Pohjanmaan liiton rahoitushaussa. Hankkeen kokonaisarvo on maksimissaan 300 000 euroa, josta kaupungin omarahoitusosuus on 20 prosenttia. Hanke on suunniteltu jakautuvan kolmelle vuodelle, mutta myös nopeampi toteutus voi olla mahdollinen. Hanketta koordinoi kaupungin oma henkilöstö, ja sen toteutuksessa pääpaino on ostopalveluiden hyödyntämisessä. Hankkeen keskeisillä toimenpiteillä ja tavoitelluilla tuloksilla laaditaan alueen kehittämistä ohjaava Master Plan, luodaan sijoittuvien yritysten arviointi- ja sijoittumismalli, rakennetaan alueellinen ekosysteemi ja sen toimintamallit, sekä toteutetaan digitaalinen viestintämalli investointien houkuttelemiseksi.

Hanke tukee kaupungin strategisia tavoitteita vahvistamalla elinvoimaa, houkuttelevuutta ja kilpailukykyä sekä mahdollistamalla merkittäviä uusia investointeja alueelle. Se vahvistaa kaupungin asemaa Etelä-Pohjanmaan keskeisenä energia- ja huoltovarmuuden solmukohtana. Alajärven sijainti on koko maakunnan mittakaavassa ainutlaatuinen sähkönsiirron solmukohtana, ja se tarjoaa merkittävää potentiaalia energia- ja teollisuustoimintojen kehittämiselle. Perinteisesti Etelä-Pohjanmaa tunnetaan pienyritysvaltaisena maakuntana, joten aluetta, jolla on suurtalouden kasvupotentiaalia, on perusteltua kehittää aktiivisesti. Alueesta on osoitettu kiinnostusta, ja sijoittumismahdollisuuksia on jo kyselty, mikä korostaa viisaasti suunnitellun maankäytön ja pitkäjänteisen kehittämisen tarvetta.

Aurinkopuisto suunnitteilla, osayleiskaavoitus käynnistynyt

Helios Nordic Energy Oy teki helmikuussa kaupunginhallitukselle asemakaavoituksen käynnistämisestä kaavoitusaloitteen aurinkopuiston rakentamiseksi. Yhtiö on suunnittelemassa alueelle aurinkovoimaloita, akkuvarastoja ja datakeskusta. Alue sijaitsee Alajärven Möksyn sähköaseman läheisyydessä, valtatie 16 etelä- ja pohjoispuolella, 5-874-1-0 Purmon yhteismetsä-nimisen tilan neljälle eri palstalla. Kaavoitettavaksi esitetyn alueen alustava pinta-ala on noin 190 hehtaaria, josta noin 160 ha suunnitellaan aurinkovoiman tuotantoon, energian varastointiin sekä datakeskushankkeelle. Rakennusalan koko olisi arviolta 200 000 neliötä, joka pääasiassa koskee datakeskushankkeen rakennuksia. Suunnittelualueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee Fingrid Oyj:n Alajärven sähköasema, jonka kautta hankealueen toimintojen on tarkoitus liittyä kantaverkkoon. Alueen maanomistajien kanssa on tehty vuokrasopimukset hankkeen toteuttamisesta.

Kaupunginhallitus päätti, että asemakaavamuutosta ei käynnistetä, koska alueella on käynnistynyt osayleiskaavoitus.

Aiheesta aiemmin julkaistua

Jaa Somessa

Jätä kommentti