”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh 3:16).
Jumala on rakkaus (1 Joh 4:8,16). Koska Jumala on iankaikkinen Jumala, rakkaus ei koskaan häviä. Jos Jumala kieltäisi itsensä, myös rakkaus lakkaisi olemasta. Onneksi Hän on juuri sellainen kuin Hän aina on: rakastava taivaallinen Isä.
Jumala on osoittanut rakkautensa meitä kohtaan antamalla oman Poikansa uhriksi meidän syntiemme edestä. Koska me emme voineet pelastaa eli sovittaa itseämme, Jumala suoritti sen oman Poikansa ristin kuoleman kautta. Ylösnousemus vahvisti, että Isä on hyväksynyt Poikansa uhrin. Samalla kuolema oli kohdannut voittajansa.
Jumalan hyvyys ja rakkaus kutsuu meitä kääntymään Hänen puoleensa. Jumala rakasti luomaansa ihmistä niin paljon, että Hän antoi meille vapaan tahdon. Hän ei pakota meitä armoonsa. Hän kutsuu meitä siihen.
Kun Raamattu osoittaa, että Jumala on rakkaus, meidän aikamme pyrkii kääntämään järjestyksen toisinpäin: rakkaus on jumala. Eli kun vain rakastat, oli sen kohde, aihe tai tapa mikä tahansa, niin kaikki on silloin hyvin. Se kuulostaa tavattoman kauniilta. Mutta tarkemmin ajateltuna rakkaus ilman rajoja istuu huonosti ihmisyyden, yhteiskunnan tai Raamatun kehyksiin. Historia muistuttaa meitä Rooman valtakunnasta, jonka luhistuminen alkoi sisältä käsin.
Me elämme nyt postmodernismin jälkeistä aikaa. Tälle ajalle on ominaista, että kukin valitsee arvonsa oman elämänkatsomuksensa mukaan. Totuudesta tulee henkilökohtainen asia. Se on oikein, kun se vaan sopii minulle. Raamatun ohjeet siirtyvät takavasemmalle ja lopulta katoavat täysin. Käsite synnistä haihtuu samalla jonnekin näkymättömiin. Tämä sinänsä ei ole mitään uutta. Ihminen on aina halunnut elää omaa elämäänsä omilla ehdoillaan – siis minä olen oman elämäni jumala.
Yksilön vapautta pitää kunnioittaa ja arvostaa. Se on kristillinen arvo. Lainsäädäntö ja yhteiskuntarauha määrittelevät pitkälti sen, miten voimme elää ja toteuttaa omia arvojamme tässä ajassa. En ole varsinaisesti huolissani tästä maailmasta, se elää niin kuin elää, vaan enemmänkin meistä kristityistä.
Jumalan sana ei ole veteen piirretty viiva. Sana ilmaisee selkeästi yksilön ja elämän moraaliarvot, niin meidän oikeutemme kuin myös meidän vastuummekin. Se tarjoaa tukevan selkärangan loogisesti ajattelevalle ihmiselle. Jumala, rakkauden lähde, ei sodi itseänsä vastaan. Hänen rakkautensa on täysin sopusoinnussa Hänen vanhurskautensa ja pyhyytensä kanssa. Siksi Raamattu ei kutsu pimeyttä valkeudeksi, eikä valkeutta pimeydeksi. Todellinen rakkaus, josta me kaikki voimme tulla osalliseksi Jeesuksen kautta, kunnioittaa Jumalaa ja Hänen Pyhää Sanaansa.
Markku Tuomaala
