Vuonna 2022 Vimpelissä ovensa avannut ja 2023 laajennettu Pub Völjy jatkaa 1. syyskuuta alkaen uusien omistajien johdolla. Yrityksessä alusta saakka töissä olleet Maritta Hurmerinta ja Miia Katajamäki ovat tehneet yrityskaupat Jarkko ja Sakari Nygårdin kanssa.
–Vuoden alussa pomo alkoi ehdotella, että ostaisimme tämän, mutta ensimmäinen reaktio oli, että ei varmasti! Toisen tarjouksen jälkeen tuntui siltä, ettei tähän tilaisuuteen voi olla tarttumatta; ajattelimme, että nyt jos koskaan, Hurmerinta ja Katajamäki kertovat.
Hurmerinta on työskennellyt ravintola-alalla 24 vuotta, Sopupelin ajoista saakka, Katajamäki on tullut alalle myöhemmin ekstraajana. Tällä hetkellä molempien päivätyö on muualla; Hurmerinta työskentelee vanhustenhoidossa ja Lehto varhaiskasvatuksessa.
–On siinä sekin, että jos me ei oltaisi päätetty jatkaa, olisi se voinut olla niin sanotusti siinä eli palvelu olisi paikkakunnalta kadonnut. Halusimme turvata tämän yrityksen tulevaisuuden; Vimpelissä on aina ollut baari Kantakrouvista alkaen ja välillä kaksikin. Ei täällä työskentely ole oikein tuntunut työltä, niin mukavaa se on, mutta yrittäjänä olemisesta meillä ei varsinaisesti kummallakaan ole kokemusta, Katajamäki toteaa.
Merkonomin koulutus löytyy kuitenkin molemmilta.
Uudet yrittävät laittavat tuulemaan
Pub Völjy on avoinna perjantaisin ja lauantaisin.
–Karaoke on suosittua ja biljardi sekä darts ovat kovassa käytössä. Olemme ajatelleet myös panostaa ohjelmaan ja laajentaa aukioloaikoja nykyisistä. Tulossa on muun muassa live-esiintyjiä, bingoja ja visailuja. Muutoksia tehdään pikkuhiljaa ajan myötä.
–Nykyisin etenkin isommilla paikkakunnilla on trendi, että baarissa käydään, vaikkei haluttaisi juoda alkoholia; mennään lauleskelemaan, tapaamaan ihmisiä ja viettämään aikaa. Meillä on suunnitelmissa panostaa enemmän alkoholittomiin juomiin, Hurmerinta toteaa.
Hurmerinta ja Katajamäki ovat olleet ystävykset 36 vuotta. Yhdessä yrittäjiksi ryhtymisestä on heitä varoitettukin.
–Ei olla koskaan riidelty, naiset toteavat.
–Luotamme siihen, että yhteistyö sujuu.
Vaikka yrittäjyyteen lähdetään iloisin ja avoimin mielin, molemmat tiedostavat sen, että oma jaksaminen tulee huomioida. Perhe, päivätyö, yövalvomiset ja yrittämisen juoksevat asiat halutaan sovittaa yhteen joustavasti. –Muutama ekstraaja on onneksi tiedossa lähipiiristä.
Asiakkaat luottavat uusiin omistajiin
Omistajanvaihdosta juhlitaan syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Perjantaina 5. syyskuuta on täytekakkukahvitus ja lauantaina 6. syyskuuta Völjyssä esiintyy paikallinen kokoonpano Lolan petiyö.
–Kun asiakkaat saivat kuulla omistajanvaihdoksesta, palaute on ollut positiivista. Tuntuu, että on niin iso luotto, että tuleekohan tästä paineita, naurahtavat uudet yrittäjät.














