Vimpelin kirjasto ja nuorisotila saadaan käyttöön syyskuussa

Dsc 3480r
Dsc 3480r

Vimpelin kirjaston ja nuorisotilan valmistuminen on viivästynyt, mutta kirjasto ja nuorisotoimi pääsevät muuttamaan uusiin tiloihin syyskuun aikana. Alun perin kirjaston piti olla valmiina jo kesäkuun loppuun mennessä, mutta sen valmistumista on viivästyttänyt kaksi seikkaa, kertoo tekninen johtaja Jarno Pulkkinen.

–Pilaantuneen maa-aineksen löytäminen työmaalta siirsi valmistumisaikataulua alun perin neljällä viikolla. Työmaalta jouduttiin ajamaan pois suuret määrät pilaantunutta savimaata, ja aina tietyn määrän ajamisen jälkeen piti ottaa näytteet, pitääkö sitä poistaa vielä syvemmälle.

Toinen valmistumista edelleen neljällä viikolla siirtänyt tekijä on ollut betonilattian odotettua hitaampi kuivuminen.

–Alkukesän kosteus on käytännössä suurin syy mikä siihen on vaikuttanut, ilmankosteus on ollut päivän ja yön aikana 60 ja 95 prosentin välillä.

Tilat ovat Pulkkisen tämänhetkisen arvion mukaan valmiit elokuun loppuun mennessä, riippuen lattian kuivumisesta.

–Muuten alkaa olla valmista. Maalaukset ja muut sisätyöt lattiaa lukuun ottamatta on tehty. Asfaltti tulee pihaan parin viikon sisään, laatoitusta sisäänkäynnille tehdään parhaillaan, takaterassi onkin jo valmiina.

Sitä, onko viivästyksillä taloudellisia vaikutuksia, ei Pulkkinen vielä osaa sanoa.

–Taloudellisessa loppuselvityksessä se nähdään. Tärkeintä on saada kuivat ja hyvät tilat. Muutto tehdään kokonaisuudessaan syyskuun aikana ja tilat avataan lokakuussa.

Lue myös nämä

Jaa Somessa

Jätä kommentti