LEIPÄTIEN patikointireitillä, Lappajärven ja Kauhavan Kortesjärven rajamailla sijaitseva Hanhivuori yllättää komeudellaan, korkeudellaan ja luonnon monimuotoisuudellaan. Kallioinen ja kivikkoinen ympäristö vuoren käppyrämäntyineen ja jäkäläisine kivineen muistuttaa kovasti Lapin luontoa. Vuori kohoaa noin 126 metrin korkeudelle merenpinnasta, mitä näillä leveyksillä voi jo kutsua korkeaksi. Hanhivuoren alue sopii koko perheen retkeilyyn, ilman lastenrattaita. Nähtävää ja koettavaa löytyy niin matkalta, näkötornilta ja laavun läheisyydestä, kuin varsinaiselta vuoreltakin.
Hanhivuorelle pääsee Länsirannantieltä Tarvolasta käsin, Kortesjärveltä Lappisentieltä, josta laavulle on kolmisen kilometriä tai Kortesjärventieltä 741, jossa Hanhivuoren risteyksessä on näkötornin nähtävyyskyltti. Kyltin mukaan risteyksestä näkötornille on 5,2 kilometrin matka, josta noin 4,9 kilometriä on metsäautotietä pitkin. Hanhivuoren parkkipaikalla on hyvät opasteet ja koko leipätien kattava kartta.
Luonnon moninaisuus ilmenee heti siirryttäessä parkkipaikalta reitille. Kallioisen kankaan jälkeen ylitetään pieni suo pitkospuita pitkin pienen kukkulan juurelle. Syksyisin pitkospuiden molemmin puolin voi poimia kirpsakoita karpaloita ja kangasmaasto tarjoaa myös puolukoita ja sieniä niistä nauttiville. Pienen kukkulan juurella toinen opastekyltti ohjaa reitille ja lännenpuolella sijaitsevalle laavulle. Parkkipaikalta laavulle on noin 300 metriä. Hanhivuoren laavu on Tarvolan kylän talkootyönä vuosina 1997–1998 rakennuttama ja ylläpitämä. Laavulla ei ole puuhuoltoa, joten omat puut kannattaa varata mukaan.
Laavun läheisyydestä löytyy Järviseutu-Seuran vuonna 2021 rakennuttama, noin 27 metriä korkea näköalatorni. Metsähallituksen entinen palovalvontatorni siirrettiin Ullavan Herlevinharjulta. Tornin käytännön rakennustöistä on vastannut Kortesjärvi-Seuran purmojärveläinen talkootiimi. Tornin näköalakopista näkyy läheinen Vuorijärvi ja silmänkantamattomiin siintävä komea suomalainen havumetsämaisema. Torniin voi nousta samanaikaisesti korkeintaan neljä henkilöä. Korkeanpaikankammoisia saattaa huimata, sillä kova tuuli heiluttaa tornia ja alapuolella sijaitseva laavu nuotiopaikkoineen näyttävät pikkuriikkiseltä korkeuksista katsottuna.
Alkupäässä reitin hankalin osuus
Varsinaiselle Hanhivuorelle mentäessä reitin alkupäässä on hankalin osuus, sillä suon reuna ulottuu reitin alkuun ja tekee varsinkin sateisella kelillä polun vetiseksi. Kuivin jaloin pääsee kuitenkin metsän kautta kulkevalta toiselta polulta. Kostean kohdan jälkeen tulee vielä lyhyt, haastava, mutkainen, kapea ja kivikkoinen pätkä, jonka jälkeen saa ihailla metsään kuin vahingossa pudonneita kivenmurikoita, kenties pieniä jääkauden aikaisia siirtolohkareita ja maassa olevaa uurteista, kenties jääkauden kuluttamaa kiveä.
Alun haastavan osuuden jälkeen reitti vuoren juurelle kulkee kevyesti kumpuilevan ihastuttavan männikkömetsän läpi. Reitin toinen haastava osuus on vuorelle kiipeäminen. Vaikka vuori ei kovin korkea olekaan, niin puiden ja kallioiden välissä välillä nousten ja välillä laskien puikkelehtiva polku tekee noususta huonojalkaiselle haastavan. Vuoren voi myös kiertää, jolloin nousu on tasaisen loivaa. Kannattaa kiertää lännen puolelta, sillä siellä on myös mielenkiintoisesti kerrostuneita kallioita ja erilaisia luonnon nähtävyyksiä ihmeteltäväksi.
Huipulla tervehtii maata pitkin makaava ja karkuun juokseva puu sekä infotaulu. Vuorella todellakin riittää tutkimista, joten eväsretken voi hyvin pitää myös vuoren huipulla. Nuotiopaikkaa siellä ei ole, mutta kahvieväät voi nauttia kallioisesta metsämaisemasta ja hiljaisuudesta nauttien. Tieltä 741 kantautuu tuulen mukana satunnaisesti ohiajavien autojen ääniä, mutta muuten alueella vallitsee metsälle ominainen syvä hiljaisuus ja rauha, jota täydentää lintujen laulu.
Vuori itsessään on kiehtova paikka, jossa mielikuvituksen avulla voi seikkailla vaikka tutkimusmatkailijana tai muinaissuomalaisena metsästäjäkeräilijänä. Etelä-lännen suunnalta vuori on jyrkkä, rikkonainen ja edusta täynnä jättimäisiä lohkareita. Pohjoispuolella puolestaan kalliot ovat sileitä ja laskeutuvat kauniisti kohti vuoren pohjoista reunaa. Sinisillä opastemerkeillä merkitty Leipätien reitti jatkuu vuorelta kohti Ilveskiveä.
Lähteet: Outdooractive, Aisapari, Järviseudun Sanomat, Maaseutuverkosto
Lue myös:
