Seuraava tapahtuma:
heinä 04
4 heinäkuun - 14 heinäkuun

Alina Lehto Suomen Keskustanaisten varapuheenjohtajistoon

Alina lehto (1)
Alina lehto (1)
Julkaistu:
Kategoria:

Etelä-Pohjanmaan Keskustanaisten puheenjohtaja Alina Lehto valittiin Kalajoella pidetyssä 40. sääntömääräisessä edustajakokouksessa Suomen Keskustanaisten varapuheenjohtajaksi. Alina Lehto voitti vaalin selvällä ääntenenemmistöllä kolmen neljäsosan äänestäjistä asettuessa hänen taakseen, ääniä hän sai eri puolilta Suomea.

Keskustanaisten puheenjohtajana jatkaa toisella kaksivuotiskaudella Päivi Mononen-Mikkilä Helsingistä. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Suvi Helanen Oulusta. Varapuheenjohtajavaalissa oli mukana viisi ehdokasta.

Alina Lehto on 36-vuotias neljän lapsen äiti ja työterveyshoitaja Seinäjoen Ylistarosta, jonne hän on muuttanut Evijärveltä perheensä kanssa. Päättyneellä kaudella hän oli ainut nainen Evijärven kunnanvaltuustossa ja hän toimi myös Evijärven kunnanhallituksen puheenjohtajana sekä useissa maakunnallisissa tehtävissä. Alina Lehto on lisäksi Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin varapuheenjohtaja.

Alina Lehto korostaa, että on tärkeää saada kaikkien naisten ääni kuuluviin yhteiskuntaluokasta, iästä tai elämäntilanteesta riippumatta. Hän haluaa nostaa naisten merkitystä vaikuttajina toteamalla ”naiset ovat olleet ja tulevat olemaan eturintamassa maamme kehittämisessä”. Oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa Alina Lehto haluaa myös olla edistämässä.  

Edustajakokouksen iltajuhlassa Etelä-Pohjanmaan Keskustanaiset palkittiin innovatiivisesta ja inspiroivasta toiminnastaan.  Kiitosta sai seutukuntakierros, joka koostui maakunnan eri osissa järjestetystä kuudesta tilaisuudesta, teemoina mm. kokonaisturvallisuus, elämyksiä ja iloa kulttuurista, mielen hyvinvointi, vanhemmuus ja työura sekä maaseudun vetovoima. Etelä-Pohjanmaan lisäksi juhlassa palkittiin Kainuun ja Uudenmaan piirit. 

Helli Kitinoja, Etelä-Pohjanmaan Keskustanaisten vpj. 

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti