LEHTIMÄKELÄINEN Miia Koivulampi valmistui ylioppilaaksi Alajärven lukiosta 2023 ja on opiskellut kaksi viime vuotta Limingan taidekoulussa sarjakuvan tekoa. Tänä kesänä hänellä on unelmien kesätyö: Etelä-Pohjanmaan liiton Oiva Kuusiston rahastosta myöntämä apuraha mahdollistaa oman sarjakuvaprojektin työstämisen kesän ajan.
–Apuraha ilahdutti, ja erityisesti se, että siinä tittelini on sarjakuvantekijä, Koivulampi naurahtaa.
–Olen piirtänyt jo pienenä omia sarjakuvia. Harrastus jatkui kouluajan, ja lukiossa tein ensimmäisen omakustannesarjakuvani. Oli luontevaa hakeutua opiskelemaan alaa, vaikka ymmärrän, että ammattipiirtäjänä itsensä elättäminen koostuu monista palasista. Se on tavoitteeni, ja oman paletin rakentaminen inspiroi.


Limingassa hän ihastui kopiokoneella tehtäviin pieniin, 8-sivuisiin pienlehtiin, ja syntyi Kepparikaappi-niminen sarjis.
–Kepparit ovat olleet sarjakuvan ohella toinen itselleni tärkeä ja läheinen teema. Vei kauan, ennen kuin tajusin, että ne voi yhdistää. Tässä kepparikaappi esitetään paitsi keppihevosten tallina, myös oman harrastuksen piilotteluna. Olen harrastanut myös keppareita pikkutytöstä saakka, mutta ihmisten asenteet ja etenkin negatiivinen suhtautuminen harrastukseen internetissä ovat saaneet pitämään sen pitkälti omana tietonani. Taidekoulussa sain olla sitä mitä olen; samanhenkiset kaverit, kannustus ja hyväksyntä antoivat siihen rohkeutta. Liikuntakerhossa ohjasin muille kepparikokeilua, ja siihen lähdettiin innolla mukaan, Koivulampi muistelee.
Viime opiskeluvuonna kepparit olivatkin hänen teemansa ja Kuusiston rahaston apuraha myönnettiin Suomen keppihevosharrastuksesta kertovan sarjakuva-albumin toteuttamiseen.
–Asiat lähtevät rullaamaan, kun on 100-prosenttisesti oma itsensä.
Leikkiä, mutta myös urheilua, hauskanpitoa ja luonnossa vietettyä aikaa
Vaikka keppareita pidetään leikkinä, on harrastukselle perustettu maailmanlaajuinen kattojärjestö International Hobbyhorse Federation (IHHF). Suomen Keppihevosharrastajat ry rekisteröitiin viralliseksi yhdistykseksi 2016.
–On hienoa, että sen hallituksessa on ”vanhemmankin polven” harrastajia mukana. Osa ottaa kepparit enemmän urheiluna, toiset larppaavat enemmän. Harrastajien parissa ajatellaan, etteivät kepparit ole leikkiä, vaan ihan oikea harrastus. Sitä en ymmärrä, mitä pahaa leikissä on, se tekee hyvää aikuisillekin, Koivulampi pohtii.
–Minulle harrastus on hauskanpitoa, ystävien kanssa yhdessä oloa ja esimerkiksi luonnossa olemista. Siinä voivat yhdistyä kilpaurheilu, tavoitteellinen treenaaminen ja käsityöt.

Syksyn suunnitelmat ovat vielä auki
VAIKKA sarjakuvan tekeminen on nopeutunut harrastuksen alkuajoista, vaatii täysimittaisen albumin työstäminen aikaa.
–Toivon, että saan käsikirjoituksen loppuun ja mahdollisimman ison osan sarjakuvasta piirrettyä kesän loppuun mennessä. Valmiin materiaalin kanssa voi sitten lähestyä kustantajia.

KESÄN aikana on luvassa myös muuta mukavaa. Keppareiden SM-kisat pidetään kesäkuussa Seinäjoella, ja Miia Koivulampi on siellä mukana 4H-yrityksensä Art from Miian myyntipöydän kanssa sekä luonnostelemassa ympäristöä ja tapahtumia projektiinsa.
–Kaverini kutsuu minua vanhan ajan paparazziksi, koska piirtelen luonnoksia vähän kaikesta, hän naurahtaa.
Koivulammen ja hänen ystävänsä Hilla Hautamäen ”Keppareiden kertomaa – ystävysten keppihevostaidenäyttely” on esillä Alajärven kirjastossa heinäkuussa. Koivulammen sarjakuvien lisäksi näytteillä on Hautamäen minikeppareita.
–Sitä, mitä teen syksyllä, en tiedä vielä. Influenssa esti osallistumasta pääsykokeisiin, mutta joitain opiskelukuvioita on vielä avoinna. Joka tapauksessa teen omaa sarjakuvaa ja toivottavasti lisäksi kuvitustöitä ja taidetilaustöitä.

Miia Koivulampi (2004)
Julkaisut:
Satujen silta (2021), kuvitus.
Katoavat kertomukset (2023), omakustannesarjakuva
Menninkäislehdon Fiona (2023), pienlehti
Sylitarinoita: Liisan ja Jussin seikkailut (2024), kuvitus. Eeva Eerola, Herättäjä-Yhdistys
Kuninkaan kaupungissa (2024). Katariina Lillqvist ja Limingan sarjakuvalinja. Sarjakuva-Finlandia -finalisti 2025
Reissu (2024), pienlehti
Kepparikaappi (2024), pienlehti
Tikissä (2025), antologia, Limingan sarjakuvalinja



